Kaikki on näköjään myynnissä tai ainakin myytävissä. Opetusministeriössä Heljä Misukan vetämä koulutusvientistrategiaa valmisteleva työryhmä ehdottaa panostusta koulutuksen vientiin. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA komppaa. Nyt kun OECD/PISA “sanoo” että suomalainen koulu on maailman paras, yhdeksi vientiartikkeliksi on tempaistu myös opettajankoulutus.
Onko opettajankoulutuslaitosten kannalta kyseessä mielenkiintoinen kansallinen ja samalla kansainvälinen hanke, jossa opimme myös itse paremmiksi opettajiksi, opettajankouluttajiksi ja koulutuksen kehittäjiksi? Vai onko tässä jotain omituista, kun meille yhteiskunnallisessa keskustelussa outoina näyttäytyvät koulutuksen rankingit ovat ajaneet tilanteeseen, jossa taloustermein sanottuna “kysyntää on mutta ei tuotetta”?
Opetuksen ja opiskelun mallit ovat Suomessa hyviä. Kyllä niitä kelpaisi viedä. Mutta onko ne vietävissä ja sopiiko kohteena olevaan kulttuuriin meidän mallimme? Omat kokemukseni kehitysyhteistyöstä saavat epäilemään, että suomalaisten mallien juurruttaminen muihin maihin on sekä eettisesti että käytännöllisesti ongelmallista. Mutta nythän ei viedä väkisin, vaan muut maat olisivat mielellään ostamassa meidän mallejamme. Siinä taas törmätään ongelmaan, jonka itse kohtasin tänä syksynä.
Laitoksellamme vieraillut japanilainen delegaatio (ties kuinka mones kuluvana vuonna) lähetti ennen vierailuaan kysymyksiä, joihin toivoivat tapaamisessa vastauksia. Lista oli pitkä ja keskittyi osastoon “how to supervise this” ja “how to supervise that”. Yritin omassa osuudessani sitten kertoa, että tiukka kontrolli ei ole ollut Suomessa se tärkeä tekijä. Eivät vaikuttaneet vieraat tyytyväisiltä.
Olen melko vakuuttunut, että kiihtyvä innostus arviointiin ja vertailtavuuteen alkaa syödä suomalaisen koulun ja opettajankoulutuksen perusideaa, jonka mukaan tavoitteet johdetaan arvoista. Tulosten mitattavuuden vaade ei saa määrittää tavoitteita. Jos arvoista johdetut tavoitteet ja niihin parhaiten institutionaalisessa kontekstissa soveltuvat menetelmät tuottavat tuloksia, joihin olemassa olevat mittarit eivät pääse kiinni, ei mielestäni seurauksena saa olla tavoitteiden muokkaaminen.
Samoin kansainvälistä toimintaa kasvatuksen ja koulutuksen alueella pitää olla, koska se on arvokasta. Mittarien ja vertailujen seurauksena syntynyt kaupankäynti koulutuksen saralla sen sijaan tuntuu oudolta. Pitääkö joka elämänalueelle syntyä bisnestä? Pitääkö arvojen ja taloudellisen hyödyn väliin väkisin tunkea yhtäläisyysmerkki? Ei kai.