Kansainvälinen arviointitutkimus tietotekniikan opetuskäytöstä (SITES) uutisoitiin Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen tiedotteen pohjalta (HS 7.3.). Tuloksia on tulkittu siten, että suomalaiset koulut ovat tietotekniikan opetuskäytössä keskitasoa. Mediakasvatuksen näkökulmasta ongelmaksi muodostuu piilotettu oletus, että tietokoneet lisäävät opetuksen ja oppimisen laatua ja opetusmenetelmät muuttuvat. Lisäksi kun varsinaisen tutkimusraportin otsikko alkaa ‘Pedagogy and ICT use’, olisi luontevaa puhua tietotekniikan sijaan tieto- ja viestintätekniikasta (information and communication technology).
Uutisointi nosti esiin, että Suomessa 59 prosentissa kouluista oppilaiden käytössä on sähköposti. Vaikka sähköpostia voidaankin käyttää pedagogisesti mielekkäällä tavalla, sähköpostin käyttö koulussa ei ainoana vertailukohtana huomioi muita yleistyneitä tapoja viestiä verkon välityksellä. Itse tutkimus kattoi myös muita viestintätekniikoita, mutta uutisoinnissa niitä ei huomioitu.
Uutisoinnista syntynyt vaikutelma, että tietokoneiden käyttö automaattisesti lisää laatua, on ongelmallinen, koska pedagogisessa mielessä tietokoneet eivät ole hyvän kouluopetuksen ehto. Kaikista alueelle suunnatuista koulutus- ja konsultointiresursseista huolimatta monien opettajien kohdalla tietokoneet mielletään helposti “vain välineeksi” ja oppilaita kiinnostaa netissä moni muukin asia kuin oppituntien aiheet. Opetussuunnitelman suuntaiset oppimistulokset vaativat koulun oppilaitoskulttuurin ymmärtämistä ja ennen kaikkea sekä oppilaan että opettajan pedagogisesti suuntautunutta ajattelua.
Tietokoneiden käyttö koulussa ei myöskään ole arvovapaa asetelma vaan oma mediakasvatuksellinen kysymyksensä. Tieto- ja viestintätekniikan käyttö kouluissa arvottaa suhdetta opetuksen kohteeseen ja maailmaan kaiken kaikkiaan. Tieto- ja viestintätekniikasta tulee myös opetuksen kohde. Tutkimuksen tulokset osoittivatkin rehtoreiden painottavan tieto- ja viestintätekniikan käytön kytkeytymistä lähinnä työelämässä tarvittaviin taitoihin.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja pedagogisten mallien tutkimuksen mukaan olemassa olevia opetusmenetelmiä ja pedagogisia malleja ei tule heittää romukoppaan, vaan tietokoneiden mukaan ottaminen tarkoittaa niiden uudenlaista soveltamista. Se vaatii erilaisten mallien ja koulukulttuurin tuntemusta, vahvaa pedagogista näkemystä ja tieto- ja viestintätekniikan ymmärrystä teknistä tasoa laajemmin. Se vaatii luokassa myös pitkäjänteistä, läpi lukukausien tapahtuvaa työskentelyä laitteiden parissa, jolloin merkitykselliseksi tulevat uutisoinnissakin suuremman painoarvon saaneet laitteiden ja verkkoyhteyksien määrä ja laatu.
Itse tutkimus tarjoaa tärkeää tietoa kouluille ja koulun kehittäjille. Olisi kuitenkin tarpeen katsoa tilannetta siinä mielessä oppilaan kannalta, että tieto- ja viestintätekniikan käytössä oppilaalle merkityksellinen oppiminen ei rajaudu opetuskäyttöön. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään laajasti viihtymiseen ja sosiaaliseen toimintaan. Lasten ja nuorten mediaympäristö ja siitä syntyvät oppimistavat pitää huomioida opetusmenetelmistä puhuttaessa, mutta tietokoneet eivät kouluympäristössä kytkeydy automaattisesti hyvään opetukseen. Tarvitaankin kokonaisvaltaista tutkimusotetta, jossa yhdistyy koulukulttuurin huomioiminen, opetuksen tavoitteiden ja oppimistavoitteiden yhteys sekä oppilaiden mediakulttuurissa omaksumat käytänteet.
Jyri Manninen Sivistys.netissä:
http://www.sivistys.net/nakokulmat/tieteen_sana/media__prosentit_ja_tutkimus.html
Kiitos mielenkiintoisista ajatuksista, joista olen ennenkin saanut nauttia. Ja kiitos hyvistä vinkeistä väitöstutkimusta tehdessäni; sain väitökseni valmiiksi viime lokakuussa.
Näin täysipäiväisenä verkkotuutorina ja -opettajana olen huomannut monia epäkohtia sekä mediakasvatukseen että tieto-ja viestintätekniikan käyttöön liittyen. Ongelmallista on, että viestintätekniikan hyödyntäminen on usein vanhan siirtämistä uuteen kontekstiin ja usein jätetään huomioimatta alueet, joilla teknologia voisi tuoda lisäarvoa. Sosiaaliset tekijät -huolimatta pyhäpuheista – on pitkälti unohdettu ja tieto-ja viestintätekniikkaa edelleen käytetään tiedonsiirtoon.
Sosiaalinen media näyttää elävän ainakin puheissa mutta missä määrin sen käyttö on perusteltua ja huomioidaanko sen tuomat muutokset koulusektorilla? Myös viestintätapojen tulisi osoittaa avoimuuden kulttuuria mutta ovatko muutoksen tuulet näkyvissä oppililaitosten sisällä. Jos käytössä on monialainen media, se ei tarkoita, että työskentelukulttuuri muuttuu.
Hyvää jatkoa tutkimukselle, Seija