Author: Olli Vesterinen

Mediakasvatusajatuksiani vuonna 2025

Kirjoitin Mediakasvatusseura ry:n 20-v. Juhlavuoden blogiin

https://mediakasvatus.fi/artikkeli/juhlavuodenblogi/2025/04/juhlavuoden-blogi-olli-vesterinen-muutoksia-mediakasvatusajattelussani/

Verrattuna aiempiin Mediakasvatusseuran puheenjohtajien blogikirjoituksiin päädyin omakohtaisempaan tutkiskeluun. Jos jaksoit lukea tuon linkittämäni jutun, jatkoin tänne, kun kaikkea ei saanut oikein sopimaan tuonne julkaisuun.

__

Käsitystäni maailmasta ja yhteiskunnasta määrittää — enemmän kuin usein tulen ajatelleeksikaan — mediakasvatuksen sivuaineeseen sisältyneissä viestinnän opinnoissa esitellyt Neil Postman ja toisaalta myös Marshall McLuhan. Median ja teknologian vaikutus ympärillämme on laajaa eikä missään mielessä ongelmatonta.

Ajattelen, että mediasuhteen (erit. älypuhelin—some) haasteellisuudessa ei pidä liikaa sälyttää vastuuta yksilölle, erityisesti nuorelle, jolta toki pitääkin vaatia ruutuajan rajaamista. Jurputtaminen ja nuoren syyllistäminen eivät kuitenkaan aina vie eteenpäin. Ahdistus vain kasvaa.

Kyse on insentiiveistä eli kannustimista kuten Charlie Munger on todennut: “Show me the incentive and I’ll show you the outcome.”

Koen, että tämän oivallettuaan vastuullinen vanhempi suuntaa katsetta some-firmojen toimintalogiikkaan, algoritmeihin ja teknologian kehityskulkuun (suunniteltu addiktoiviksi ja sosiaalisesti kuormittaviksi).

Katse kääntyy myös yhteiskunnan vaikeuksiin helpottaa vanhempia ja kasvattajia rajoittavassa mediakasvatuksessa. Ennen kaikkea vastuullisen vanhemman katse kääntyy omaan esimerkkiin, ja sieltä hyväksyvään ja kannustavaan kaikkien osapuolten some-suhdetta parantavaan dialogiin nuoren kanssa.

Mitä sitten on parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut omassa somen käytössäni? Oma alkuintoni somesta hiipui polarisoivaan ja usein negatiiviseen kanssakäymiseen ja sellaisen seuraamiseen. Ja kun reilu 15 vuotta sitten tarvittiin kaikki mahdollinen keskittyminen väitöskirjatyöskentelyyn, tein lopulta isoja rajauksia someeni ja sen verkoston laajuuteen.

Seuraavaksi vältin kaikkea oman sisällön jakamistakin, erityisesti ollessani töissä ministeriössä. Kunnes sitten päästyäni AMK-työtehtävissäkin digikehittämisen velvollisuuksista eroon, piilotin sovellukset puhelimessani enkä enää ole halunnut käydä edes seuraamassa.

Ollessani töissä Diakissa opin etiikasta. Vaikka olin väitöskirjassani käsitellyt opettajan moraalisia dilemmatilanteita, Diakin kollegoiden asiantuntemus vahvisti omaa eettistä pohdintaani suhteessa digitalisaatioon erityisesti koulutuksen ja kasvatuksen kontekstissa.

Ei kuitenkaan tarvitse katsoa edes etiikan teorioiden suuntaan, vaan alussa mainitsema Neil Postmankin tarjoaa käypää työkalua kriittiseen tarkasteluun.

Neil Postmanin 7 kysymystä uuden teknologian yleistyessä:

  1. Kun väitetään uuden teknologian olevan ratkaisu, mitä ongelmaa ratkotaan? Tiedetäänkö sitä edes?
  2. Kenen ongelmasta on kyse?
  3. Mitä uusia ongelmia voi syntyä?
  4. Ketkä ihmiset ja mitkä instituutiot kärsivät mahdollisesti eniten?
  5. Minkälaisia vaikutuksia uudella teknologialla on kielelle ja sanojen/termien merkityksille?
  6. Mitä tapahtuu tällöin taloudelle ja poliittiselle vallalle?
  7. Mitä muuta saattaa syntyä uudesta teknologiasta?

Otetaan tarkasteluun sitten sosiaalinen media tai generatiivinen tekoäly, käy nopeasti selväksi, miten asiat ovat edenneet ja miten useamman (itseni mukaanlukien) olisi (ollut) hyvä huomioida nuo seitsemän kysymystä.

Miksi? Annan asiaa enemmän tutkineiden vastata. Undivided Attention -podcastissa/-blogissa aiheen äärellä isäntänä Tristan Harris ja vieraina Sean Illing ja Lance Strate.
https://centerforhumanetechnology.substack.com/p/the-man-who-predicted-the-downfall

Saman kanavan toisesta postauksesta löytyi myös tuo aiempi Charlie Munger -sitaatti. Keskustelijoina tällä kertaa Yuval Noah Harari ja Aza Raskin, keskustelua moderoi Shirin Gaffney.
https://centerforhumanetechnology.substack.com/p/a-turning-point-in-history

Hyvä opetusvideo

Kusti Manninen kävi Diakilla ja kertoi kirjallisuuskatsauksensa tuloksia aiheesta ‘Hyvä opetusvideo’. Alla myös koontia Kustin kirjallisuuskatsauksessa esittämistä suosituksista.

Videokuva

  • Kuvaa videot vähintään HD-tasoisena
  • Tarkenna ja valota kuva oikein
  • Käytä tasapainoista ja selkeää sommittelua
  • Huolehdi ettei kuva tärise
  • Editoi ja valitse käytetyt kuvakoot loogisesti

Ääni

  • Poista taustamelu.
  • Huolehdi siitä, että puheääni on luonnollinen. Se ei saa olla yliprosessoitu.

Videon sisältö ja rakenne

  • Pilko kokonaisuudet lyhyempiin osiin, joiden pituus on maksimissaan 6 minuuttia. Mitä tiiviimmin asian pystyy esittämään, sen parempi.
  • Esittele tavoitteet, rakenne ja keskeiset termit videon aluksi. Vastaavasti kertaa lopuksi opitut asiat.
  • Jaa välitettävä tietoaines verbaalisen ja visuaalisen kanavan kesken siten, että työmuistin kapasiteetti hyödynnetään maksimaalisesti.
  • Vältä täsmälleen saman asian välittämistä kirjoitettuna tekstinä ja puheena.
  • Näytä selostajan kasvot ja hyödynnä persoonaa tiedon välittämisessä.
  • Puhu innostuneesti ja reippaalla tahdilla suoraan katsojalle.
  • Tiedä mistä puhut ja käytä tarkkoja termejä.
  • Puhu ja toimi videolla määrätietoisesti ja epäröimättä.
  • Poista videosta kaikki oppimiseen liittymättömät asiat. Mieti tarkasti, kannattaako tausta-musiikkia käyttää.
  • Korosta tärkeitä asioita verbaalisesti tai visuaalisesti (lyhyet tekstit, nuolet, lähikuvat, zoomit jne.). Muista kuitenkin, että liika grafiikka saattaa aiheuttaa ylimääräistä kognitiivista kuormitusta.
  • Sijoita näytettävä asia ja siihen liittyvä graafinen elementti kuvassa lähelle toisiaan.

Saavutettavuus

  • Huolehdi, että videon otsikko vastaa sisältöä
  • Tee aina tekstitys ja lisää se päälle/pois asetuksella jos mahdollista
  • Mikäli mahdollista lisää koko tekstitys erillisenä kokonaisuutena “videon esittely” -osuuteen.

Interaktiivisuus (riippuu videoalustan ominaisuuksista)

  • Käytä kaikkia helpon navigaation mahdollisuuksia, jotta oppija voi siirtyä suoraan itsensä kannalta tärkeään kohtaan.
  • Erottele videon eri osat selkeästi, jolloin uuteen asiaan siirtymisen huomaa.
  • Lisää videoon aktivoivia kysymyksiä sekä linkkejä lisämateriaaleihin. Luo keskustelualue videon yhteyteen, jotta voit tarjota mahdollisuuden tiedon jatkokehittelyn
  • Ota huomioon, että tulevaisuudessa kolmiulotteisuus ja virtuaalitodellisuus tulevat omalta osaltaan lisäämään videoiden interak- tiivisuutta. Seuraa siis jatkuvasti teknistä kehitystä.

Tekoälyn eettisyys

Video (kesto 9:20) on tehty Diakonia-ammattikorkeakoulussa SotePeda 24/7 -hankkeelle. Siinä lyhyesti katsotaan, miten tekoälyn ja robotiikan voi hahmottaa ja miten eettisyys kytkeytyy tähän kaikkeen.

Esityksen voi ladata myös tekstimuotoisena pdf-tiedostona.

Lähteet:

Kuvat (CC-BY):

Kokoomateoksen toimittaminen

22.3. julkistetaan Diakin TKI-toiminnan vuosikirja. Olin mukana toimittamassa, ja tuli mieleen, että kokoomateoksen toimittamisessa on todella monia vaiheita, jotka pitää muistaa ottaa huomioon prosessissa. Kokosin näitä hieman.

  • Kootaan toimituskunta ja sovitaan rooleista (esim. toimituskunnan sihteeri ja pj.) – prosessin eri vaiheet voivat olla eri toimituskunnan jäsenten vastuulla.
  • Sovitaan kirjan teema/johtoajatus sekä prosessi (esim. miten alussa ohjeistetaan kirjoittajat, käytetäänkö mallipohjaa, määritetäänkö sivumäärä, lähdeviittauskäytännöt, voiko käyttää alaviitteitä).
  • Kutsutaan koolle potentiaaliset kirjoittajat ja pyydetään jokaista tuomaan tapaamiseen synopsis/muutama ranskalainen viiva siitä, mistä on kirjoittamassa.
  • Sovitaan kirjoittajajoukon kanssa tavoiteaikataulu ja pysytään siinä.
  • Ensimmäisten versioiden palauttamisen jälkeen toimituskunta koolle sopimaan, kuka lukee mitä, millaista arviointisapluunaa käytetään, ja jääkö joku käsikirjoitus rannalle. Samalla hahmotetaan kokonaisuutta sisällysluettelotasolla.
  • Ollaan yhteydessä julkaisijaan ja sovitetaan seuraavat vaiheet julkaisijan käytäntöjen ja aikataulujen mukaisesti . Infotaan kirjoittajia prosessin etenemisestä.
  • Kootaan käsikirjoitusten palautteet ja sovitaan, milloin korjaukset pitää olla tehtynä. Toimituskunnan sihteeri lähettää palautteet kirjoittajille ja toimintaohjeet seuraavaan vaiheeseen.
  • Kun lopulliset artikkelit saatu ja kunkin artikkelin arvioijat katsoneet tehdyt korjaukset läpi. Infotaan kirjoittajia loppuun saattamisesta (esim. julkistamispäivämäärä)
  • Kootaan kirja ja lähetetään julkaisijalle.
  • Pyydetään esipuhe.
  • Sovitaan, miten kirja julkistetaan sekä arvioidaan painosmäärän suuruus.
  • Tehdään tiivistelmä ja lähetetään se käännettäväksi.
  • Kirjoitetaan takakannen teksti.
  • Valitaan kansikuva.
  • Pyydetään kirjaan tulevien artikkelien kirjoittajilta kirjoittajatiedot ja yhteystiedot sekä tehdään kirjoittajasopimus (julkaisija hoitanee).
  • Kielentarkistus.
  • Toimituskunnan sihteeri välittää kielentarkistuksen jäljiltä artikkeleiden ykköskirjoittajille. Toimituskunta (tai joku sen jäsenistä) katsoo myös läpi kielentarkistuksen jäljiltä.
  • Taitto.
  • Toimituskunta (tai joku sen jäsenistä) sekä kunkin artikkelin ensimmäinen kirjoittaja katsoo taiton jäljiltä läpi, ja kootut korjaukset lähetetään taittajalle.
  • Painoon.
  • Varataan kuohuvaa julkistukseen!

Miten kasvatus ilmiönä syntyi

(kuva)

Sain suosituksen lukea Hararin kirjan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia. Varhaiskasvatuksen opetuksen yhteydessä yksi kirjan osuus havahdutti. Miten kasvatus ilmiönä voidaan nähdä syntyneen ja mikä voisi olla evoluution osuus tässä kehityksessä? Tiivistän lukemaani tähän:

  • ihminen nousi kävelemään kahdella jalalla jolloin synnyttäminen vaikeutui ja evoluutio suosi varhaisempia synnytyksiä
  • ihmisvauvat olivat avuttomia ja tarvitsivat vuosien ajan vanhempiaan ravitsemaan, suojelemaan ja opettamaan itseään
  • koska ihmiset eivät olleet syntyessään täysin kehittyneitä, heitä voitiin opettaa ja sosiaalistaa enemmän kuin muiden eläinten kohdalla oli mahdollista
  • yksinäiset äidit eivät pystyneet avuttomat lapset kintereillään metsästämään tarpeeksi ruokaa jälkeläisilleen ja itselleen, jolloin kasvattamiseen tarvittiin heimo
  • näin ollen sosiaalisuutta tarvittiin ja se kehittyi (Harari 2017, s. 21)

Työelämäyhteistyön syventäminen

​”Oppimisympäristöt ovat moniulotteisia, vaihtelevia ja rikkaita. Puhutaan oppimisen ekologiasta, jolla viitataan erilaisiin ympäristöihin ja oppijayhteisöihin.” (Krokfors ym. 2015)

Ammattikorkeakoulut ovat edelläkävijöitä työelämälähtöisen korkeakoulupedagogiikan kehittämisessä. Silti keskeisenä kysymyksenä monen AMK:n kehittämistyössä on yhteistyö työelämäkumppanien kanssa.

Erityisen haasteellista on systemaattisemmin yhdistää tutkintotavoitteinen opiskelu työelämäyhteistyöhön ja hanketoimintaan. Hyviä esimerkkejä Diakista on joidenkin koulutusten opinnäytetöiden sijoittuminen vahvasti hankkeisiimme.

Rajojen ylittäminen

Rajat (boundaries) ovat sosiokulttuurista eroista johtuvia epäjatkuvuuksia toiminnassa ja vuorovaikutuksessa (Akkerman & Bakker 2011). Tällä tarkoitetaan erilaisia reunoja tunnustelevaa lähestymistapaa. Alussa olleen sitaatin mukaisesti oppimisen ympäristöjä ja yhteisöjä voidaan tarkastella oppimisen ekologiana.

Korkeakoulujen ja opiskelijoiden työelämäyhteistyö onkin monitasoinen ilmiö, jota voidaan jäsentää rajoja ylittävän lähestymistavan mukaan.

Rajoja ylitetään korkeakoulukontekstissa ainakin työn, vapaa-ajan ja opiskelun kontekstien välillä (Kuvio 1). Tämän lisäksi korkeakoulun sisällä on monia rajojen ylittämisen paikkoja kuten TKI:n ja koulutusten raja.

tasomalli_rajattu_blogiin

Kuvio 1. Rajojen ylittäminen moniammatillisen pedagogisen yhteistyön kontekstissa (muokattu Rajala ym. 2010 pohjalta).

Diakissa osallistavan ja tutkivan kehittämisen viitekehys kuvaa ideaalia, jossa opiskelu, työelämätaho ja korkeakoulu yhdistyvät esimerkiksi hanketyön kautta.

Opiskelijan näkökulmasta hänen korkeakouluun mukanaan tuoma kokemus ja osaaminen otetaan käyttöön. Parhaimmassa tapauksessa opiskelija yhdistää muualla hankkimaansa osaamista ja korkeakoulussa hankittua osaamista yhdistäen nämä työelämän tai asiakastyön kehittämistarpeisiin.

Vastaavasti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta on kiinnostavaa kytkeä opiskelijoiden osallisuutta eri hankesyklin vaiheisiin: hankehakemusvaiheeseen, toteutukseen, arviointiin ja kehitystyön jalkauttamiseen.

Diakin osallistavan ja tutkivan kehittämisen kuvaukseen voi perehtyä verkkosivuilla ja Osallistavan ja tutkivan kehittämisen oppaan avulla.

Rajojen ylittäminen luo oppimisen potentiaalin. Se mahdollistaa uusien näkökantojen muodostumisen ja ammatillisten käytäntöjen kehittämisen. Tästä on myös runsaasti tutkimustietoa.

Seuraavaksi nostan yhtä opetuksen ja rajojen ylittämisen tutkimusta esille siinä valossa, että korkeakoulut voisivat syventää työelämän kanssa tehtävää yhteistyötä ja hanketoimintaansa suhteessa opetushenkilöstöön.

Silloittamista eri tasoilla

Eri rajoja ylittävää silloittamista voidaan nähdä muillakin kuin instituutiotasolla (Kuvio 2). Rajojen ylittämistä tapahtuu myös vuorovaikutuksen tasolla (interpersonaalinen taso) ja yksilön sisällä (intrapersonaalinen taso).

rajojen_ylittaminen_eri_tasoilla

Kuvio 2. Rajojen ylittämisen eri tasoja (muokattu Akkerman & Bruining 2016 pohjalta Koulu kaikkialla -hankkeeseen).

Koulu kaikkialla -hankkeessa (Helsingin yliopisto, OKM-rahoitus 2011–2015) tutkittiin muun muassa rajoja ylittävän pedagogisen yhteistyön alkuvaihetta. Yhteistyötä kutsuttiin moniammatilliseksi pedagogiseksi yhteistyöksi. Tulkintaa opettajan ja oppilaitoksen ulkopuolisen tahon yhteistyön onnistumisesta tehtiin edellä mainituilla kolmella eri tasolla.

Ensinnäkin, keskeistä onnistuneessa yhteistyössä on eri toimijoiden pedagoginen osaaminen. Niin yhteistyötahon kuin korkeakoulun opetushenkilöstön yhteinen näkemys hyvästä opetuksesta ja oppimisesta korostuu.

Toiseksi, pedagogisen yhteistyön rakentuminen on oppimisprosessi kaikille osapuolille. Siinä opitaan, miten työelämätahon mukaan ottaminen voi uudelleen määritellä myös opettajan ja opiskelijan roolit. Kyse on siis yhteistyön merkityksen ymmärtämisestä ja pedagogisten roolien jäsentämisestä siten, että opiskelijan aktiivinen toimijuus mahdollistetaan ja tuetaan.

Kolmanneksi, institutionaalisella tasolla on tärkeää jaettujen mahdollisuuksien ja yhdistyvien resurssien tunnistaminen. Oppimisen potentiaali viittaa myös kehittämiselle avautuviin resursseihin. Hyvä esimerkki tästä on hanketyön resurssien hyödyntäminen samaan aikaan sekä hankkeen edistämiseen että opetuksen uudenlaiseen toteuttamiseen.

***

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu Diakonia-ammattikorkeakoulun intranetin henkilöstöblogissa. Lisää näistä teemoista pääset lukemaan seuraavista linkeistä.

Krokfors, L., Kangas, M., Kopisto, K., Rikabi-Sukkari, L., Salo, L. & Vesterinen, O. (2015). Yhdessä. Luovasti. Oppien. Opetuksen ja oppimisen muutos 2016. Opettajankoulutuslaitos. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201510223765

Vesterinen, O., Kangas, M., Krokfors, L., Kopisto, K. & Laura Salo, L. (2017). Inter-professional Pedagogical Collaboration between Teachers and their Out-of-school Partners. Educational Studies, 43(2), 231–242. http://www.tandfonline.com/eprint/uwWZ2EzBgxf2hb3TPsVj/full

Lähteet

Akkerman, S. F. & Bakker, A. (2011). Boundary Crossing and Boundary Objects. Review of Educational Research, 81(2), 132–169.

Akkerman, S.F., & Bruining, T. (2016). Multilevel Boundary Crossing in a Professional Development School Partnership. Journal of the Learning Sciences, 25(2), 240–284.

Rajala, A., Hilppö, J., Kumpulainen, K., Tissari, V., Krokfors, L. & Lipponen, L. (2010). Merkkejä tulevaisuuden oppismisympäristöistä. Raportit ja selvitykset 2010:3. Opetushallitus.

Mikä erikoistumiskoulutus

Erikoistumiskoulutukset ovat monille opettajankoulutuslaitoksille uusi juttu, kun uudenlaisten asetusten alla toteutetaan maksullista peruskoulutuksesta ja tohtorikoulutuksesta eroavaa opettajankoulutusta, jota ei myöskään saa sekoittaa pätevöittävään yliopistojen toimintaan kuten rehtorin tai erityisopen kelpoisuus.

Edellisessä postauksessa esitin täydennyskoulutuksen vaikutuksista koulujen digitalisaatioon varovaisemman arvion, mitä OAJ on esittänyt. Verkkosivuille tekemästään jutusta jääkin päällimmäiseksi OAJ:n voimakas usko täydennyskoulutukseen. Suomessa opettajien täydennyskoulutus on kuitenkin hajanaista ja huonosti hyödynnettyä. Usein ei myöskään parin opettajan käynti lähikaupungin koulutuspäivissä tuota juurikaan koko koulun toimintakulttuuria uudelleen organisoivia tuloksia. Kuitenkin on huomattava, että digiasioissa juuri toimintakulttuurin ja oppimisen käytänteiden taso on se, johon pitää pystyä vaikuttamaan pelkkien opetusteknologioiden sijaan.

Kun tarkemmin perehtyy OAJ:n digiloikan askelmerkkeihin, huomaa tulkinnan täydennyskoulutus-termistä melko laajaksi. On kuitenkin syytä huomata erot erilaisten opettajien ammatillisen oppimisen tukemismuotojen välillä. Täydennyskoulutus on ollut perusta, mutta opettajien ammatillinen oppiminen on mahdollista monin eri tavoin esimerkiksi omien kokeilujen kautta ja verkossa näiden kokeilujen ja ajatusten esittämisen ja jakamisen kautta. Facebookissa on monia opettajien ammatillisen oppimisen informaaleja verkostoja, jotka tarjoavat loistavan mahdollisuuden saada sparrausta omaan opetuksen kehittämiseen. Tällaista ammatillista oppimaan oppimista olemme tukeneet mm. Oppimisfestivaali-toiminnalla.

Toiseksi, täydennyskoulutuksen rinnalla puhutaan nykyään erikoistumiskoulutuksista. Monilla aloilla tätä ajatusta on toteutettu jo pitkään (esim. lääkis), ja nyt myös opettajien “erkot” ovat käynnistymässä ainakin Turun yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Tämä on monille opettajankoulutuslaitoksille uusi tilanne, kun uudenlaisten asetusten alla toteutetaan maksullista peruskoulutuksesta ja tohtorikoulutuksesta eroavaa opettajankoulutusta. Tätä ei myöskään saa sekoittaa pätevöittävään toimintaan (esim. rehtorin tai erityisopen kelpoisuus).

Mitä sitten ERKO tarjoaa opettajalle? Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen piirissä se muodostaa uudenlaista teoria–käytäntö-kytköstä. Syksyllä 2016 käynnistyvä Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä 60 op -kokonaisuus on kaksivuotinen maksullinen lähi- ja etätyöskentelyä yhdistävä erikoistumismahdollisuus opettajille, jotka esimerkiksi voivat nähdä itsensä tulevaisuudessa OAJ:n esittämässä mallissa ns. digimentorina.

Tässä tullaankin eroihin täydennyskoulutuksen ja erikoistumiskoulutuksen välillä. Yliopistoissa on ollut kehittämis- ja koulutuspalveluita tarjoavia tahoja (kuten HY:lla entinen Palmenia, nykyinen HYKKE) erillään ainelaitoksista (joka tässä tapauksessa OKL:kin on). Niiden tarjoama täydennyskoulutus on saattanut olla pitkäkestoistakin, mutta erikoistumiskoulutuksiin nähden etäämmällä opettajien formaalista kouluttamisesta. Nyt kuitenkin opettajankoulutuslaitoksen lisäksi juuri HYKKE on mukana erikoistumiskoulutuksen rakentamisessa. Kyse on myös valtakunnallisesta sopimuksesta, jossa on kirjattu tavoitteet erikoistumiskoulutukselle. Työ- ja elinkeinoelämä on ollut jo mukana suunnittelussa, myös toteutuksessa on tarkoitus kytkeä rajoja ylittävästi eri toimijoita erikoistumiskoulutuksen tekemiseen.

Itselläni on digiasioissa kiinnostus saada erikoistumiskoulutuksella merkittäviä tuloksia. Sellaisia on saatu aikaan mm. Uudessa-Seelannissa. Nyt on Suomen vuoro näyttää, että myös koulujen digiasioissa osaamme tehdä laajalla rintamalla hyvää työtä!

Ammatillinen osaaminen ja täydennyskouluttaminen

Onko opettajien täydennyskoulutus suurin ratkaiseva tekijä digiloikassa? Näin uskoo OAJ.

OAJ:n Olli Luukkainen näkee selvityksen pohjalta, että täydennyskoulutus tuottaa digiloikan.

“Täydennyskoulutusta saaneiden opettajien oppilaissa on kaksi kertaa enemmän tieto- ja viestintätekniikan päivittäisiä käyttäjiä kuin niissä oppilaissa, joiden opettajat eivät saaneet täydennyskoulutusta. Täydennyskoulutukseen osallistuminen näkyy myös myönteisempänä asenteena digitalisaatioon. Opettajien asenne on kaikkiaan positiivinen. He ovat valmiit digiloikkaan, kun myös päättäjät hoitavat osuutensa.” (OAJ 29.01.2016, Täydennyskoulutus ratkaisee digiloikan onnistumisen)

Selvitys tarjoaa selvästi tärkeää pohjatietoa opetuksen ja koulutuksen järjestelmien kehittämiseen. Jos kuitenkin tiedotetta lukee varovaisesti, voi myös epäillä, että syy ja seuraus ovatkin toisin päin. Täydennyskoulutukseen näyttäisi osallistuvan ne opettajat, joiden luokissa käytetään teknisiä välineitä ja palveluita enemmän. Samaa pätee asenteisiin. Positiivinen suhtautuminen digitalisaatioon kannustaa osallistumaan täydennyskoulutukseen.

Mitä mieltä olet?

Askeleita täydennyskoulutuksen tueksi: Oppimisfestivaali

koulu_kaikkialla_julkilausuma_kuvio3

 

Koulu Kaikkialla -hankkeen loppuraportissa nostamme esille laajan tuen opettajan ammatilliselle oppimiselle (kuvio). Sen lisäksi, että korkeakoulut ovat alkaneet tarjota niin sanottuja erikoistumiskoulutuksia, Koulu Kaikkialla -hanke on lähtenyt tukemaan niin kouluja heidän omassa toimintakulttuurin avaamisessaan kuin opettajiakin heidän ammatillisiin verkostoihin perustuvassa ammatillisessa oppimisessa.

Oppimisfestivaali kehitettiin aiempien hyvien käytänteiden pohjalta tukemaan esimerkiksi Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta, jossa tyypillisesti muutama opettaja lähtee pariksi päiväksi koulusta osallistuakseen koulutukseen. Oppimisfestivaali sen sijaan pureutuu yhden koulun toimintakulttuuriin ja työyhteisöön kerrallaan.

Hankkeessa toteutettiin myös opettajille kysely, jossa selvitettiin monivalintakysymyksin, mille rajoja ylittävän pedagogiikan alueelle he suuntautuvat vahvemmin: koulua ympäröiviin oppimisympäristöihin, lapsen maailmaan ja oppimiskäytänteihin vai koulun sisäisen eheytymisen kysymyksiin. Samalla opettaja ohjattiin tuloksen perusteella lukemaan lisää verkkoon tuotettua materiaalia rajoja ylittävästä pedagogiikasta. Tällä kyselyllä kartoitimme myös Oppimisfestivaali-kokonaisuuden onnistumista.

Alku- ja loppukyselyillä pyrimme osoittamaan mahdollisia seuraamuksia kahden tänä syksynä mukana olleen koulun kohdalla. Seuraavassa nostan esille kolme kyselyn kohtaa, joissa molempien koulujen kohdalla näkyi selkeimmin eroja. Nämä kohdat liittyivät (1) oppimisen tavoitteisiin, (2) verkkoympäristöjen hyödyntämiseen ja (3) opettajien väliseen yhteistyöhön.

Uusien asioiden ymmärtäminen vs. oppimaan oppiminen

Kun kysyttiin mistä oppimisessa on kyse, useampi opettaja vastasi alkukyselyssä ”uusien asioiden ymmärtäminen”. Loppukyselyssä molempien koulujen kohdalla vastaavasti korostuivat “oppimaan oppimisen taidot”, jotka kytkeytyvät monella tapaa oppimisen kaikkiallisuuden keskeisiin tekijöihin. Opimme kaikkialla ja sen oppimisen hyödyntäminen on paljon kiinni myös lapsille ja nuorille ominaisen informaalin oppimisen tavoista, jolloin oppimaan oppimisen taitojen merkitys kasvaa.

Verkkoympäristöjen käyttö luonteva osa opetusta

Kun kysyttiin verkkoympäristöjen hyödyntämisestä, opettajat vastasivat joko “mahdollista”, “mahdollista ja resurssoitua” tai “luonteva osa opetusta”. Oppimisfestivaalin lopussa kummassakin koulussa useampi opettaja katsoi, että verkkoympäristöjen käytön tulisi olla luonteva osa opetusta, ei vain mahdollisuus.

Opettajien välinen yhteistyö nyt ja tulevaisuudessa

Kun kysyttiin opettajien välisestä yhteistyöstä, opettajat vastasivat “ei juurikaan”, “olisi kiva mutta ei resursseja” tai “säännöllistä”. Oppimisfestivaalin lopussa opettajat jälleen kummassakin koulussa korostivat, että opettajien välisen yhteistyön tulisi koulussa olla tulevaisuudessa säännöllistä.

Ammatilliset verkostot

No miten Oppimisfestivaali sitten liittyy opettajien ammatillisiin verkostoihin? Opettajat yhteistyössä rakensivat Oppimisfestivaalin osana yhteisöllisiä oppilasprojekteja, jotka liittyivät rajoja ylittävään pedagogiikkaan. Näiden projektien dokumentointi ja jakaminen verkossa oli suunniteltu kokonaisuuden yhdeksi elementiksi.

Opimme kuitenkin, että tähän vaiheeseen olisi pitänyt kiinnittää alusta asti paljon enemmän huomiota, sillä opettajat edelleen kokevat itsensä virkavelvollisuuden täyttäjiksi – mikä ei ole paha asia – sen sijaan, että he näkisivät itsensä myös oman alansa asiantuntijoina. Sellaisina joiden ammatillinen osaaminen voi toimia kelle tahansa toiselle opettajalle esimerkkinä ja jaettuna kokemuksena. Koulun tasolla kyse on mallista, jolla koulu voi itsekin fasilitoida koulun kehittämistoimintaa ja opettajien ammatillista oppimista. Kun esimerkiksi näissä Oppimisfestivaali-kouluissa löydetään nyt pinnalla olevan monialaisten oppimiskokonaisuuksien opettelun jälkeen uusia pedagogisen kehittämisen tarpeita, koulun johto voi itse rakentaa Oppimisfestivaalin, jossa yhdessä kehitetään, reflektoidaan ja jaetaan.

Digiloikan hiki

Mitä koulujen digiloikan askelmerkit voisivat olla?

Hallituksen mielestä “koneita ei hyödynnetä tarpeeksi.” Sattumalta toinen toimittaja soitti juuri ja kysyi koulujen digiloikan askelmerkkejä. Vastasin, että digiloikan askelmerkit voisivat olla seuraavat kysymykset joihin pitäisi vastata:

  • Mikä on koulun toimintakulttuuri? Avointa, yhteisöllistä, jne.? Jos ei, muutetaanko?
  • Onko pedagogisesta ajattelusta ja toimintakulttuurista nouseva oppiminen perusteltua digitaalisempana? Siirrytäänkö digitaalisempaan?
  • Onko infraa siihen, että ensiksi omilla laitteilla voidaan tehdä mielekkäitä pedagogisia ratkaisuja? Wlan, esteettömyys, ohjaus & käytön tuki, jne.? Rakennetaanko tällainen infra?
  • Halutaanko vielä ottaa iso loikka investointina ja tarjota kalliit laitteet ja systeemit?

Toki opettajat ovat avainasemassa, ja opettajankoulutus ja täydennyskoulutus myös. Silti monella tavalla teknologiavetoinen näkemys täydennyskoulutukseen ei varmaankaan ole vastaus, ellei näihin kysymyksiin vastata ensin.