erikoistumiskoulutus – Olli Vesterinen

Mikä erikoistumiskoulutus

Erikoistumiskoulutukset ovat monille opettajankoulutuslaitoksille uusi juttu, kun uudenlaisten asetusten alla toteutetaan maksullista peruskoulutuksesta ja tohtorikoulutuksesta eroavaa opettajankoulutusta, jota ei myöskään saa sekoittaa pätevöittävään yliopistojen toimintaan kuten rehtorin tai erityisopen kelpoisuus.

Edellisessä postauksessa esitin täydennyskoulutuksen vaikutuksista koulujen digitalisaatioon varovaisemman arvion, mitä OAJ on esittänyt. Verkkosivuille tekemästään jutusta jääkin päällimmäiseksi OAJ:n voimakas usko täydennyskoulutukseen. Suomessa opettajien täydennyskoulutus on kuitenkin hajanaista ja huonosti hyödynnettyä. Usein ei myöskään parin opettajan käynti lähikaupungin koulutuspäivissä tuota juurikaan koko koulun toimintakulttuuria uudelleen organisoivia tuloksia. Kuitenkin on huomattava, että digiasioissa juuri toimintakulttuurin ja oppimisen käytänteiden taso on se, johon pitää pystyä vaikuttamaan pelkkien opetusteknologioiden sijaan.

Kun tarkemmin perehtyy OAJ:n digiloikan askelmerkkeihin, huomaa tulkinnan täydennyskoulutus-termistä melko laajaksi. On kuitenkin syytä huomata erot erilaisten opettajien ammatillisen oppimisen tukemismuotojen välillä. Täydennyskoulutus on ollut perusta, mutta opettajien ammatillinen oppiminen on mahdollista monin eri tavoin esimerkiksi omien kokeilujen kautta ja verkossa näiden kokeilujen ja ajatusten esittämisen ja jakamisen kautta. Facebookissa on monia opettajien ammatillisen oppimisen informaaleja verkostoja, jotka tarjoavat loistavan mahdollisuuden saada sparrausta omaan opetuksen kehittämiseen. Tällaista ammatillista oppimaan oppimista olemme tukeneet mm. Oppimisfestivaali-toiminnalla.

Toiseksi, täydennyskoulutuksen rinnalla puhutaan nykyään erikoistumiskoulutuksista. Monilla aloilla tätä ajatusta on toteutettu jo pitkään (esim. lääkis), ja nyt myös opettajien “erkot” ovat käynnistymässä ainakin Turun yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Tämä on monille opettajankoulutuslaitoksille uusi tilanne, kun uudenlaisten asetusten alla toteutetaan maksullista peruskoulutuksesta ja tohtorikoulutuksesta eroavaa opettajankoulutusta. Tätä ei myöskään saa sekoittaa pätevöittävään toimintaan (esim. rehtorin tai erityisopen kelpoisuus).

Mitä sitten ERKO tarjoaa opettajalle? Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen piirissä se muodostaa uudenlaista teoria–käytäntö-kytköstä. Syksyllä 2016 käynnistyvä Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä 60 op -kokonaisuus on kaksivuotinen maksullinen lähi- ja etätyöskentelyä yhdistävä erikoistumismahdollisuus opettajille, jotka esimerkiksi voivat nähdä itsensä tulevaisuudessa OAJ:n esittämässä mallissa ns. digimentorina.

Tässä tullaankin eroihin täydennyskoulutuksen ja erikoistumiskoulutuksen välillä. Yliopistoissa on ollut kehittämis- ja koulutuspalveluita tarjoavia tahoja (kuten HY:lla entinen Palmenia, nykyinen HYKKE) erillään ainelaitoksista (joka tässä tapauksessa OKL:kin on). Niiden tarjoama täydennyskoulutus on saattanut olla pitkäkestoistakin, mutta erikoistumiskoulutuksiin nähden etäämmällä opettajien formaalista kouluttamisesta. Nyt kuitenkin opettajankoulutuslaitoksen lisäksi juuri HYKKE on mukana erikoistumiskoulutuksen rakentamisessa. Kyse on myös valtakunnallisesta sopimuksesta, jossa on kirjattu tavoitteet erikoistumiskoulutukselle. Työ- ja elinkeinoelämä on ollut jo mukana suunnittelussa, myös toteutuksessa on tarkoitus kytkeä rajoja ylittävästi eri toimijoita erikoistumiskoulutuksen tekemiseen.

Itselläni on digiasioissa kiinnostus saada erikoistumiskoulutuksella merkittäviä tuloksia. Sellaisia on saatu aikaan mm. Uudessa-Seelannissa. Nyt on Suomen vuoro näyttää, että myös koulujen digiasioissa osaamme tehdä laajalla rintamalla hyvää työtä!

Ammatillinen osaaminen ja täydennyskouluttaminen

Onko opettajien täydennyskoulutus suurin ratkaiseva tekijä digiloikassa? Näin uskoo OAJ.

OAJ:n Olli Luukkainen näkee selvityksen pohjalta, että täydennyskoulutus tuottaa digiloikan.

“Täydennyskoulutusta saaneiden opettajien oppilaissa on kaksi kertaa enemmän tieto- ja viestintätekniikan päivittäisiä käyttäjiä kuin niissä oppilaissa, joiden opettajat eivät saaneet täydennyskoulutusta. Täydennyskoulutukseen osallistuminen näkyy myös myönteisempänä asenteena digitalisaatioon. Opettajien asenne on kaikkiaan positiivinen. He ovat valmiit digiloikkaan, kun myös päättäjät hoitavat osuutensa.” (OAJ 29.01.2016, Täydennyskoulutus ratkaisee digiloikan onnistumisen)

Selvitys tarjoaa selvästi tärkeää pohjatietoa opetuksen ja koulutuksen järjestelmien kehittämiseen. Jos kuitenkin tiedotetta lukee varovaisesti, voi myös epäillä, että syy ja seuraus ovatkin toisin päin. Täydennyskoulutukseen näyttäisi osallistuvan ne opettajat, joiden luokissa käytetään teknisiä välineitä ja palveluita enemmän. Samaa pätee asenteisiin. Positiivinen suhtautuminen digitalisaatioon kannustaa osallistumaan täydennyskoulutukseen.

Mitä mieltä olet?

Askeleita täydennyskoulutuksen tueksi: Oppimisfestivaali

Koulu Kaikkialla -hankkeen loppuraportissa nostamme esille laajan tuen opettajan ammatilliselle oppimiselle (kuvio). Sen lisäksi, että korkeakoulut ovat alkaneet tarjota niin sanottuja erikoistumiskoulutuksia, Koulu Kaikkialla -hanke on lähtenyt tukemaan niin kouluja heidän omassa toimintakulttuurin avaamisessaan kuin opettajiakin heidän ammatillisiin verkostoihin perustuvassa ammatillisessa oppimisessa.

Oppimisfestivaali kehitettiin aiempien hyvien käytänteiden pohjalta tukemaan esimerkiksi Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta, jossa tyypillisesti muutama opettaja lähtee pariksi päiväksi koulusta osallistuakseen koulutukseen. Oppimisfestivaali sen sijaan pureutuu yhden koulun toimintakulttuuriin ja työyhteisöön kerrallaan.

Hankkeessa toteutettiin myös opettajille kysely, jossa selvitettiin monivalintakysymyksin, mille rajoja ylittävän pedagogiikan alueelle he suuntautuvat vahvemmin: koulua ympäröiviin oppimisympäristöihin, lapsen maailmaan ja oppimiskäytänteihin vai koulun sisäisen eheytymisen kysymyksiin. Samalla opettaja ohjattiin tuloksen perusteella lukemaan lisää verkkoon tuotettua materiaalia rajoja ylittävästä pedagogiikasta. Tällä kyselyllä kartoitimme myös Oppimisfestivaali-kokonaisuuden onnistumista.

Alku- ja loppukyselyillä pyrimme osoittamaan mahdollisia seuraamuksia kahden tänä syksynä mukana olleen koulun kohdalla. Seuraavassa nostan esille kolme kyselyn kohtaa, joissa molempien koulujen kohdalla näkyi selkeimmin eroja. Nämä kohdat liittyivät (1) oppimisen tavoitteisiin, (2) verkkoympäristöjen hyödyntämiseen ja (3) opettajien väliseen yhteistyöhön.

Uusien asioiden ymmärtäminen vs. oppimaan oppiminen

Kun kysyttiin mistä oppimisessa on kyse, useampi opettaja vastasi alkukyselyssä ”uusien asioiden ymmärtäminen”. Loppukyselyssä molempien koulujen kohdalla vastaavasti korostuivat “oppimaan oppimisen taidot”, jotka kytkeytyvät monella tapaa oppimisen kaikkiallisuuden keskeisiin tekijöihin. Opimme kaikkialla ja sen oppimisen hyödyntäminen on paljon kiinni myös lapsille ja nuorille ominaisen informaalin oppimisen tavoista, jolloin oppimaan oppimisen taitojen merkitys kasvaa.

Verkkoympäristöjen käyttö luonteva osa opetusta

Kun kysyttiin verkkoympäristöjen hyödyntämisestä, opettajat vastasivat joko “mahdollista”, “mahdollista ja resurssoitua” tai “luonteva osa opetusta”. Oppimisfestivaalin lopussa kummassakin koulussa useampi opettaja katsoi, että verkkoympäristöjen käytön tulisi olla luonteva osa opetusta, ei vain mahdollisuus.

Opettajien välinen yhteistyö nyt ja tulevaisuudessa

Kun kysyttiin opettajien välisestä yhteistyöstä, opettajat vastasivat “ei juurikaan”, “olisi kiva mutta ei resursseja” tai “säännöllistä”. Oppimisfestivaalin lopussa opettajat jälleen kummassakin koulussa korostivat, että opettajien välisen yhteistyön tulisi koulussa olla tulevaisuudessa säännöllistä.

Ammatilliset verkostot

No miten Oppimisfestivaali sitten liittyy opettajien ammatillisiin verkostoihin? Opettajat yhteistyössä rakensivat Oppimisfestivaalin osana yhteisöllisiä oppilasprojekteja, jotka liittyivät rajoja ylittävään pedagogiikkaan. Näiden projektien dokumentointi ja jakaminen verkossa oli suunniteltu kokonaisuuden yhdeksi elementiksi.

Opimme kuitenkin, että tähän vaiheeseen olisi pitänyt kiinnittää alusta asti paljon enemmän huomiota, sillä opettajat edelleen kokevat itsensä virkavelvollisuuden täyttäjiksi – mikä ei ole paha asia – sen sijaan, että he näkisivät itsensä myös oman alansa asiantuntijoina. Sellaisina joiden ammatillinen osaaminen voi toimia kelle tahansa toiselle opettajalle esimerkkinä ja jaettuna kokemuksena. Koulun tasolla kyse on mallista, jolla koulu voi itsekin fasilitoida koulun kehittämistoimintaa ja opettajien ammatillista oppimista. Kun esimerkiksi näissä Oppimisfestivaali-kouluissa löydetään nyt pinnalla olevan monialaisten oppimiskokonaisuuksien opettelun jälkeen uusia pedagogisen kehittämisen tarpeita, koulun johto voi itse rakentaa Oppimisfestivaalin, jossa yhdessä kehitetään, reflektoidaan ja jaetaan.