Kuluneella viikolla on “todettu” että Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntavertailuissa hännille. EVA:n raportti maalaa ikävää kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta.
[T]ietoyhteiskunnan kehitys on Suomessa jämähtänyt paikoilleen. (…) Suomen julkisen sektorin pitää nyt tehdä ryhtiliike. Valtio ja kunnat hallitsevat lukuisia digitalisaation solmukohtia, joiden kimppuun pitää käydä välittömästi.
Samoihin aikoihin julkaistussa Euroopan kommission raportissa todetaan jotain aivan muuta. Valtionvarainministeriön julkaisema tiedote kuvaa Suomen hyvää kehitystä julkisten palveluiden “sähköistämisessä”.
Suomi on tehnyt paluun Euroopan parhaiden maiden joukkoon ja on nyt sijalla 7 kehittyneiden sähköisten palvelujen tuottajana. Edellisessä vertailussa vuonna 2007 Suomi oli 13.
Mihin tässä sitten pitää uskoa? Jos hämmennetään keitosta vielä, EVA:n raportissa todetaan myös kuinka helposti tilanne korjattaisiin.
Hyvä uutinen on, että kaikki valmiudet tietoyhteiskunnan seuraavaan vaiheeseen siirtymiseksi ovat olemassa. Kyse on lähinnä toimeenpanon ongelmista.
Hämmennystä Euroopan komission vertailusta vastaavasti aiheuttaa Hesarin uutisointi (HS Talous, 20.11.09), jossa johtava tuloksellisuustarkastaja Tomi Voutilainen Valtiontalouden tarkastusvirastosta epäilee raportin antamaa tulosta.
Nykyisen hallituksen aikana tulokset sähköisten palvelujen kehittämisessä ovat surkeita.
Ei muuta kuin medialukutaitoa tekemään: Mistä vertailuissa ja tutkimuksissa on kyse? Miksi Suomen tietoyhteiskuntakondiksesta voidaan piirtää kaksi erilaista kuvaa? Miten kuva vielä hämärtyy entisestään, jos asiantuntijat pääsevät kommentoimaan näitä lehdistössä?
Itse lähtisin siitä, että meille uutisoitavat vertailut tietoyhteiskuntakehityksestä ovat ylipäätään ongelmallisia. Kaksi tärkeää kysymystä pitänee esittää itselle. Ensinnäkin, mistä Euroopan komission vertailu on todellisuudessa kiinnostunut? Voisin kuvitella, että tärkeää on se, miten jäsenvaltiot toimeenpanevat komission ohjeita. Suomi on tunnetusti kuuliainen jäsen. Jos edellisen raportin suositukset on otettu virkamiestyössä huomioon – jopa käytännössä tai ainakin uutta maakohtaista raporttia kirjoitettaessa – niin muutaman sijan kipuaminen on tuskin merkittävä muutos.
Niin ja se toinen kysymys: Mikä on EVA:n tavoite raportillaan? Voisiko kyse olla yhdenlaisesta lobbauksesta? Mikäs sen parempi lähtökohta kuin pelon kylväminen digi-maineemme menettämisestä. Luulenkin, että “elinkeinoelämän etu” vaatii nyt “nopeita toimia”, jotka EVA:n raportti ystävällisesti meille kertoo.