Edellisessä postauksessa esitin täydennyskoulutuksen vaikutuksista koulujen digitalisaatioon varovaisemman arvion, mitä OAJ on esittänyt. Verkkosivuille tekemästään jutusta jääkin päällimmäiseksi OAJ:n voimakas usko täydennyskoulutukseen. Suomessa opettajien täydennyskoulutus on kuitenkin hajanaista ja huonosti hyödynnettyä. Usein ei myöskään parin opettajan käynti lähikaupungin koulutuspäivissä tuota juurikaan koko koulun toimintakulttuuria uudelleen organisoivia tuloksia. Kuitenkin on huomattava, että digiasioissa juuri toimintakulttuurin ja oppimisen käytänteiden taso on se, johon pitää pystyä vaikuttamaan pelkkien opetusteknologioiden sijaan.
Kun tarkemmin perehtyy OAJ:n digiloikan askelmerkkeihin, huomaa tulkinnan täydennyskoulutus-termistä melko laajaksi. On kuitenkin syytä huomata erot erilaisten opettajien ammatillisen oppimisen tukemismuotojen välillä. Täydennyskoulutus on ollut perusta, mutta opettajien ammatillinen oppiminen on mahdollista monin eri tavoin esimerkiksi omien kokeilujen kautta ja verkossa näiden kokeilujen ja ajatusten esittämisen ja jakamisen kautta. Facebookissa on monia opettajien ammatillisen oppimisen informaaleja verkostoja, jotka tarjoavat loistavan mahdollisuuden saada sparrausta omaan opetuksen kehittämiseen. Tällaista ammatillista oppimaan oppimista olemme tukeneet mm. Oppimisfestivaali-toiminnalla.
Toiseksi, täydennyskoulutuksen rinnalla puhutaan nykyään erikoistumiskoulutuksista. Monilla aloilla tätä ajatusta on toteutettu jo pitkään (esim. lääkis), ja nyt myös opettajien “erkot” ovat käynnistymässä ainakin Turun yliopistossa, Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Tämä on monille opettajankoulutuslaitoksille uusi tilanne, kun uudenlaisten asetusten alla toteutetaan maksullista peruskoulutuksesta ja tohtorikoulutuksesta eroavaa opettajankoulutusta. Tätä ei myöskään saa sekoittaa pätevöittävään toimintaan (esim. rehtorin tai erityisopen kelpoisuus).
Mitä sitten ERKO tarjoaa opettajalle? Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen piirissä se muodostaa uudenlaista teoria–käytäntö-kytköstä. Syksyllä 2016 käynnistyvä Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä 60 op -kokonaisuus on kaksivuotinen maksullinen lähi- ja etätyöskentelyä yhdistävä erikoistumismahdollisuus opettajille, jotka esimerkiksi voivat nähdä itsensä tulevaisuudessa OAJ:n esittämässä mallissa ns. digimentorina.
Tässä tullaankin eroihin täydennyskoulutuksen ja erikoistumiskoulutuksen välillä. Yliopistoissa on ollut kehittämis- ja koulutuspalveluita tarjoavia tahoja (kuten HY:lla entinen Palmenia, nykyinen HYKKE) erillään ainelaitoksista (joka tässä tapauksessa OKL:kin on). Niiden tarjoama täydennyskoulutus on saattanut olla pitkäkestoistakin, mutta erikoistumiskoulutuksiin nähden etäämmällä opettajien formaalista kouluttamisesta. Nyt kuitenkin opettajankoulutuslaitoksen lisäksi juuri HYKKE on mukana erikoistumiskoulutuksen rakentamisessa. Kyse on myös valtakunnallisesta sopimuksesta, jossa on kirjattu tavoitteet erikoistumiskoulutukselle. Työ- ja elinkeinoelämä on ollut jo mukana suunnittelussa, myös toteutuksessa on tarkoitus kytkeä rajoja ylittävästi eri toimijoita erikoistumiskoulutuksen tekemiseen.
Itselläni on digiasioissa kiinnostus saada erikoistumiskoulutuksella merkittäviä tuloksia. Sellaisia on saatu aikaan mm. Uudessa-Seelannissa. Nyt on Suomen vuoro näyttää, että myös koulujen digiasioissa osaamme tehdä laajalla rintamalla hyvää työtä!