Defending PhD

I will defend my PhD at the Faculty of Behavioural Sciences on April 29, 2011. What will I defend then? I think there are some important thoughts that are already presented by other (media) educationalists, too. Here are my ideas about these issues.

First, the concept of media education should not be confined any longer to ‘learning about media’ only. A wider understanding is needed and other media contextual aspects must be taken into account, too. This relates to the problem of using information and communication technologies (ICTs) in school. This area should not be left to technological examination only. The focus should be in better study processes and people’s non-institutional media use, too.

Second, media literacy is not just measurable knowledge and skills that can be acquired in institutional settings of education. With the current social media scene, media literacy is most of all about attitude, sometimes critical, towards learning and experiencing the world with and through media. Media literacy should be seen as a process of active involvement with a volition to produce, construct, share and categorize knowledge, opinions and experiences.

Third, media educational situations in school are manifold. A student is using his cell phone during the lesson and what is teacher saying to that? What if the student was using it for his learning task? It is important to gain a wider insight into the levels and aspects that are involved in suddenly emerging but typical situations that involve media educational aspects. It is crucial to understand the complexity of the circumstances as well as teachers’ thinking and reasoning involved media educational situations. This is, what I would call, Episodic Media Education. It can be seen in every situation where media content or tools are present.

The place for the public examination is Psykologia Sali 1, Siltavuorenpenger 1A. PhD summary will be published in ethesis.helsinki.fi. The PhD articles are:

Vesterinen, O., Vahtivuori-Hänninen, S., Oksanen, U., Uusitalo, A., & Kynäslahti, H. (2006). Mediakasvatus median ja kasvatuksen alueena: Deskriptiivisen mediakasvatuksen ja didaktiikan näkökulmia. Kasvatus, 37(2), 148–161.

Kynäslahti, H., Vesterinen, O., Lipponen, L., Vahtivuori-Hänninen, S., & Tella, S. (2008). Towards Volitional Media Literacy through Web 2.0. Educational Technology, 48(5), 3–9.

Vesterinen, O., Toom, A., & Patrikainen, S. (2010). The stimulated recall method and ICTs in research on the reasoning of teachers. International Journal of Research and Method in Education, 33(2), 183–197.
http://dx.doi.org/10.1080/1743727X.2010.484605

Vesterinen, O, Kynäslahti, H., & Tella, S. (2010). Media educational situations and two primary school teachers’ practical reasoning. International Journal of Learning and Media, 2(2–3), 123–139.
http://dx.doi.org/10.1162/ijlm_a_00047

Tuntijakotyöryhmän esitys ja mediakasvatus

Perusopetuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijaon uudistamista valmistellut työryhmä luovutti ehdotuksensa opetusministeri Henna Virkkuselle tiistaina. Pika-analyysina mediakasvatuksen näkymisestä tässä esityksessä voidaan katsoa minkälaisissa yhteyksissä media-sana esiintyy.

Perusopetuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijaon uudistamista valmistellut työryhmä luovutti ehdotuksensa opetusministeri Henna Virkkuselle tiistaina. Pika-analyysina mediakasvatuksen näkymisestä tässä esityksessä voidaan katsoa minkälaisissa yhteyksissä media-sana esiintyy. Pitkälle meneviä tulkintoja seuraavasta kokoelmasta on turha vetää mutta oma mielenkiintonsa sillä mielestäni on.

“Kehittämistä ohjaavina linjauksina esitetään: (…) monipuoliset tietoyhteiskuntavalmiudet, medialukutaitoa sekä kriittinen suhtautuminen median tuottamaan informaatioon” (s. 28; Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelma sekä Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosiksi 2007–2012)

“Tietoverkot ja sosiaalinen media ovat avanneet kokonaan uusia mahdollisuuksia kulttuurien ja erilaisten osa- ja alakulttuurien muodostumiseen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen – niin hyvässä kuin pahassakin.” (s. 34)

“Opiskellessaan esimerkiksi sosiaalisen median avulla, lapset ja nuoret rakentavat tietoa, joka on moniulotteisempaa kuin itse opiskeltava sisältö.” (s. 36)

“Hyvätkään tekniset valmiudet tieto- ja viestintävälineiden ja sosiaalisen median käyttöön eivät kuitenkaan sellaisenaan riitä.” (s. 36)

“Virtuaalisilla oppimisympäristöillä ja sosiaalisella medialla on kaiken kaikkiaan oppimisen ja opiskelun luonnetta olennaisella tavalla muuttava vaikutus, mikä näkyy myös opettajan roolin muutoksena.” (s. 36)

“Tarvitsemme entistä parempaa kykyä seuloa tietoa, suodattaa nopeasti olennaiset viestit ja muokata niistä itsellemme merkityksellistä tietoa; tarvitsemme kriittistä medialukutaitoa.” (s. 37)

“Esimerkiksi median ja mainonnan vahva vaikutus lapsiin ja nuoriin edellyttää vanhemmilta uudenlaisia tietoja, tietoja ja kasvatusvalmiuksia.” (s. 38)

“Lasten ja nuorten maailmassa monenlaiset verkkoyhteisöt ja liikkuminen sosiaalisessa mediassa on entistä tärkeämpää.” (s. 39)

“Koulun pitäisi myös aiempaa paremmin sekä ymmärtää että ohjata ja hyödyntää oppimisessa nuorten toimintaa tietoverkoissa ja sosiaalisessa mediassa.” (s. 39)

“Samalla lapsiin ja nuoriin kohdistuu kuitenkin erityisesti median kautta runsaasti paineita, jotka ikään kuin hoputtavat varhaiseen aikuistumiseen ja itsenäisyyteen ja luovat illuusion valinnan vapaudesta ja mahdollisuudesta itse päättää asioistaan, hankinnoistaan ja toiminnastaan.” (s. 40)

“Etenkin Internet ja sosiaalinen media ovat tuoneet oppimiseen ja opiskeluun aivan uudenlaisen ulottuvuuden, ja mobiilioppimisen mahdollisuudet ovat vielä hyödyntämättä.” (s. 41)

“Sosiaalinen media onkin nähtävä oppimisympäristön laajentamisen mahdollisuutena.” (s. 41)

“Työryhmä on saanut myös ehdotuksia uusien oppiaineiden ottamisesta opetussuunnitelmaan. Niitä ovat: Etiikka, filosofia, keksintöala, mediakasvatus, tanssi, teatteritaide ja tieto- ja viestintätekniikka.” (s. 48)

“Myös median käytön mielekäs, kriittinen ja riittävä opetus esiopetuksesta alkaen nähdään tärkeänä.” (s. 49)

“Ratkaisuaan odottaa joukko vanhoja kiistakysymyksiä kuten oppiainejakoinen opetussuunnitelma ja toisaalta uudempikin ilmiö kuin sosiaalinen media.” (s. 56)

“Koulu voi vahvistaa resurssejaan myös sosiaalisesta mediasta lainatuilla yhteistuottamisen ja -jakamisen toimintatavoilla.” (s. 56)

“Lähes yksimielinen raati on siitä, että sosiaalinen media tulee mullistamaan opetuksen.” (s. 56)

“Kompetenssit, joissa informaatio on lähteenä liittyvät informaation etsimiseen, valikointiin, arviointiin ja organisointiin. Silloin puhutaan informaatiolukutaidosta, medialukutaidosta ja tutkimustaidoista.” (s. 60)

“Kyseessä on siis kommunikaation näkökulmasta tarkasteluna informaatio- ja medialukutaito, kriittinen ajattelu ja kommunikointitaito.” (s. 61)

“Osallistumisen ja vaikuttamisen taidot

  • yhteisön ja yhteiskunnan hahmottaminen
  • aloitteellisuus ja johtamisen taidot
  • kyky toimia rakentavasti ja ratkaista ristiriitoja
  • erilaisuuden ja erilaisten näkökulmien hyväksyminen
  • mediataidot
  • tulevaisuuden ajattelemisen ja rakentamisen taidot” (s. 85; Kansalaisen taidot)

“Oppiainekokonaisuuksien ja oppiaineiden tavoitteisiin ja sisältöihin sisällytetään myös nykyisissä aihekokonaisuuksissa kuvattuja ajankohtaisia teemoja kuten kestävä kehitys, kansainvälisyys, media, yrittäjyys, turvallisuus ja hyvinvointi sekä teknologia.” (s. 87)

“[Kieli ja vuorovaikutus -o]ppiainekokonaisuus tarjoaa mahdollisuuksia harjoitella vuorovaikutusta eri kielillä, vertailla omaa ja muita kieliä ja tunnistaa niiden erityispiirteitä ja yhtäläisyyksiä sekä harjaannuttaa mediataitoja.” (s. 109)

“Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tehtävänä on perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2004 määrittelyn mukaan kehittää oppilaan kielellisiä perustaitoja: suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa eri tekstilajeineen sekä lukutaitoa (lukutekniikkaa ja luetun ymmärtämisen taitoa, lukemisen strategisia taitoja, medialukutaitoa).” (s. 111)

“Tästä on seurannut, että koulun tekstimaailma on yksimediaista ja lineaarista, mikä ei vastaa nyky-yhteiskunnan tekstimaailmaa. Median ja kriittisen lukutaidon osuus tulee esiin vasta ylemmillä vuosiluokilla, vaikka sitä olisi syytä opiskella alemmilta luokilta alkaen. Media ja erityisesti uusmedia on vähäisessä roolissa äidinkielen opetussuunnitelmassa. Koulun teksti- ja media-arki on näin ollen erkaantunut oppilaiden koulun ulkopuolisesta media-arjesta; oppilaiden omaa muualta hankittua viestintätietoa ja -taitoa ei riittävästi arvosteta eikä hyödynnetä.” (s. 113)

“Kirjallisuus ja erityisesti mediakasvatus sekä teatteritaide tai draama ovat alueita, joihin kohdistuu aiempaa suurempia odotuksia.” (s. 114)

“Kannanotoissa on korostettu, että äidinkieli on kuvataiteen rinnalla keskeisin mediakasvatuksen oppiaine. Opetuksessa käsiteltävien ja tekstien multimodaalisuutta ja monimediaisuutta tulee korostaa entisestään.” (s. 114)

“Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tavoitteissa tulisi työryhmän näkemyksen mukaan painottua laaja-alainen lukutaito sekä hyvä ja monipuolinen kirjoitustaito, mediataidot sekä vuorovaikutus- ja kommunikointitaidot.” (s. 114)

“Opetuksessa tulee hyödyntää mediaa sekä tieto- ja viestintätekniikkaa entistä paremmin.” (s. 118; toisen kotimaisen kielen opetus)

“Opetuksessa tulee hyödyntää mediaa sekä tieto- ja viestintätekniikkaa entistä vahvemmin.” (s. 125; vieraiden kielten opetus)

“Opetukseen parhaiten liittyvät aihekokonaisuudet ovat ihmisenä kasvaminen, kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys, viestintä ja mediataito sekä aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys.” (s. 147; historian opetus)

“Yhteiskuntaoppi rakentuu yhteiskuntatieteiden, taloustieteiden, oikeustieteiden ja mediakasvatuksen sisällöistä.” (s. 150)

“Yhteiskuntaopin sisällöt keskittyvät erityisesti aktiiviseen kansalaisuuteen ja politiikan lukutaitoon, yrittäjyyteen, talous- ja kuluttajaosaamiseen, viestintä- ja mediaosaamiseen, oikeuskasvatukseen sekä eri kulttuurien tuntemiseen ja kansainvälisyyteen.” (s. 150)

“Yhteiskuntaoppi kytkeytyy useisiin aihekokonaisuuksiin, erityisesti aktiiviseen kansalaisuuteen ja yrittäjyyteen, viestintään ja mediataitoihin, turvallisuuteen ja liikenteeseen sekä vastuuseen kestävästä ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta.” (s. 150)

“Sosiaalisen median käytössä tärkeiksi ovat myös nousseet juridiset taidot. Yhteiskuntaopilla nähdään olevan paljon mahdollisuuksia syvempään yhteistyöhön erilaisten tekstilajien oppimisessa esimerkiksi yhdistettynä median tuottamiseen ja vaikuttamiseen sosiaalisen median kautta sekä kriittiseen näkemykseen omia ja muiden tuotoksia kohtaan.” (s. 153)

“Vähemmälle jäävät tärkeätä ajankohtaiset ilmiöt kuten ympäristö, energia, EU:n rooli, työmarkkina ja työttömyys, sosiaalipolitiikka ja hyvinvointi ja jossain määrin myös media.” (s. 153; yhteiskuntaopin sisältöjen kritiikkiä)

“Oppilaanohjauksessa tulee hyödyntää sosiaalista mediaa ja ylipäätään tieto- ja viestintätekniikan nykyistä paremmin.” (s. 157)

“Koska digitaalisen median aikakaudella ilmaisu- ja vuorovaikutustavat ovat moniaistisia käsittäen kuvallisen ilmaisuin lisäksi myös musiikin, on lasten ja nuorten koulutuksessa kiinnitettävä huomiota näiden viestintätapojen lukutaitoon ja käyttöön.” (s. 161)

“Jo perusopetuksessa oppilaalla tulee olla mahdollisuus opiskella musiikkia muun muassa digitaalisissa verkkoympäristöissä siten, että musiikkiteknologisten taitojen ja mediakasvatukseen painottuvan musiikillisen lukutaidon kehittyminen olisi mahdollista.” (s. 162)

“Kuvataiteen opetuksen tehtävänä on perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2004 mukaan antaa oppilaalle monipuolisia tietoja ja taitoja visuaalisen kulttuurin eri osa-alueista, joita ovat kuvataide, muotoilu, arkkitehtuuri, esineympäristö, rakennettu ympäristö ja visuaalinen media.” (s. 162)

“Tutkijat korostavat, että visuaalisuus hallitsee median maailmaa.” (s. 163)

“Korkealle kehittyneessä yhteiskunnassa tarvitaan luovan talouden tekijöitä; audiovisuaalisen median, arkkitehtuurin, tuotesuunnittelun sekä muun visuaalisen sisällön- ja tuotesuunnittelun osaajia.” (s. 164)

“Monissa kannanotoissa ja kansalaiskeskustelussa on painotettu kuvataiteen keskeistä roolia mediakasvatuksessa. Kuvataideopetuksessa painottuukin yhä enemmän visuaalisen viestinnän taidot, joiden harjaannuttamiseksi opetusta tulisi lisätä erityisesti 8.–9. luokille, jolloin nuori elää voimakkaasti mediavälitteisessä ja verkottuneessa maailmassa.” (s. 164)

“Opettajat tarvitsevat jatkossa entistä enemmän taitoja myös oppilaiden yksilölliseen ohjaamiseen ja tukeen, monikulttuuristen ryhmien opettamiseen sekä monipuolisten oppimisympäristöjen ja tieto- ja viestintäteknologian ja sosiaalisen median, hyödyntämiseen opetuksessa.” (s. 181)

Lähde: Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:1. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto, 2010.

The dimension of subject didactics revisited

I presented the dimension of subject didactics in the beginning of my PhD project. After five years, it is time to revisit these ideas.

I presented the dimension of subject didactics (in Finnish here) in the beginning of my PhD project. The concept of subject didactics originates from German educational research tradition and it means the subject-specific pedagogy. In the Anglo-American research, the pedagogical content knowledge (some background in Wikipedia) is often used instead of subject didactics. After five years and some more empirical research on schools’ media education, I think it is time to revisit the ideas presented in 2006.

There are many ways to theorize media education. It may have various forms in primary school such as arts education, social studies, child protection or learning technologies. Schools may call their media educational activities among other things magazine time, film education or, for example, learning with social media in which case the used medium is the defining principle.

What I have found important is to have a view based on educational sciences, too. In school context and from the teacher’s point of view, subject didactics covers a large area of what is behind the concept of teaching. The dimension of subject didactics presented in 2006 had two types of approaches, namely ‘subject didactics I’ and ‘subject didactics II’. In addition, the moral form of media education appearing especially in situational ways is opened.

Subject didactics I (media-based approach)

The approach can be seen as traditional subject didactics where the goal is to learn some entity of content, in this case about media. The pedagogical question is: how this subject-like content can be taught “effectively” or “well”. Since in Finland, there is no school subject of media education, the content of learning is usually a small entity in one of the existing schools subjects: in arts education it can be visual communication, in Finnish language types and genres of text, for example.

Subject didactics II (cross-curricular media education)

The second area of subject didactics relates to the integrative role of media education. It is part of learning and teaching of other school subjects. The focus of the media education is in the pedagogical approach and mainly the content to learn is not anymore media educational: for example, playing mathematical online game to learn algebra or watching a movie about climate change in environmental studies. These activities should be seen as substantial elements of media education when there are rarely dedicated lessons for media education.

Moral dilemmas

Many difficult moments of being a media educator relate to general thoughts of children growing up. The German concept of Bildung describes the aims which are in connection with this third form of media education. However, this should not be mixed with the moral defensiveness (Buckingham, 1998) since teachers are not necessarily blaming the media for inculcating “false beliefs or behaviors and for encouraging children to believe that all their problems can be solved through violence or through the acquisition of material goods.” Teachers can reason their actions in these situations multiply and without terror of world falling apart. This came out during the empirical period of my research.

Teacher just faces difficulties in media education with, for example, inappropriate media content. These situations form an area of media education which is surrounding the two earlier forms of media education. There are several issues in media, such as age-limited material, copyrights or child marketing, which can be taught during the dedicated lessons of media education or within other school subjects but mainly just come into play as a matter that needs to be handled outside of lesson plan. Schools also have many rules which create norms for media use and content in school.

>> a draft figure for these three forms of media education in school

In Finland, the boiling discussion around the distribution of lessons in basic education has created a huge competition between existing school subjects and large push from different interest groups to get (their) new school subjects into curriculum. There are rarely winners in this competition. The distribution of lessons haven’t changed too much during the last 100 years. I wouldn’t advice to fight for a subject status for media education. But the problem is that the subject teaching comes first and the rest is rather haphazard.

The relevance of media education is still built in the pedagogical moments that happen in ordinary activities. If the frontier must be set somewhere, the struggle with the strong subject-division-based school system should not be forgotten. There must be space for values, aims and (learning) methods that are set outside of school subjects. The actual life for children is inevitably outside of the Lehrplan and the media literacy is often practiced in the meaning-making and social interaction. All three forms of media education are needed. Only then it can fulfil its place in school education.

http://www.flickr.com/photos/judybaxter/CC BY-NC-SA 2.0

Suomi putos puusta – EVA vs. EC

EVA sanoo yhtä, Euroopan komissio toista. Miksi Suomen tietoyhteiskuntakondiksesta voidaan piirtää kaksi erilaista kuvaa?

chip_bank

Kuluneella viikolla on “todettu” että Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntavertailuissa hännille. EVA:n raportti maalaa ikävää kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta.

[T]ietoyhteiskunnan kehitys on Suomessa jämähtänyt  paikoilleen. (…) Suomen julkisen sektorin pitää nyt tehdä ryhtiliike. Valtio ja kunnat hallitsevat lukuisia digitalisaation solmukohtia, joiden kimppuun pitää käydä välittömästi.

Samoihin aikoihin julkaistussa Euroopan kommission raportissa todetaan jotain aivan muuta. Valtionvarainministeriön julkaisema tiedote kuvaa Suomen hyvää kehitystä julkisten palveluiden “sähköistämisessä”.

Suomi on tehnyt paluun Euroopan parhaiden maiden joukkoon ja on nyt sijalla 7 kehittyneiden sähköisten palvelujen tuottajana. Edellisessä vertailussa vuonna 2007 Suomi oli 13.

Mihin tässä sitten pitää uskoa? Jos hämmennetään keitosta vielä, EVA:n raportissa todetaan myös kuinka helposti tilanne korjattaisiin.

Hyvä uutinen on, että kaikki valmiudet tietoyhteiskunnan seuraavaan vaiheeseen siirtymiseksi ovat olemassa. Kyse on lähinnä toimeenpanon ongelmista.

Hämmennystä Euroopan komission vertailusta vastaavasti aiheuttaa Hesarin uutisointi (HS Talous, 20.11.09), jossa johtava tuloksellisuustarkastaja Tomi Voutilainen Valtiontalouden tarkastusvirastosta epäilee raportin antamaa tulosta.

Nykyisen hallituksen aikana tulokset sähköisten palvelujen kehittämisessä ovat surkeita.

Ei muuta kuin medialukutaitoa tekemään: Mistä vertailuissa ja tutkimuksissa on kyse? Miksi Suomen tietoyhteiskuntakondiksesta voidaan piirtää kaksi erilaista kuvaa? Miten kuva vielä hämärtyy entisestään, jos asiantuntijat pääsevät kommentoimaan näitä lehdistössä?

Itse lähtisin siitä, että meille uutisoitavat vertailut tietoyhteiskuntakehityksestä ovat ylipäätään ongelmallisia. Kaksi tärkeää kysymystä pitänee esittää itselle. Ensinnäkin, mistä Euroopan komission vertailu on todellisuudessa kiinnostunut? Voisin kuvitella, että tärkeää on se, miten jäsenvaltiot toimeenpanevat komission ohjeita. Suomi on tunnetusti kuuliainen jäsen. Jos edellisen raportin suositukset on otettu virkamiestyössä huomioon – jopa käytännössä tai ainakin uutta maakohtaista raporttia kirjoitettaessa – niin muutaman sijan kipuaminen on tuskin merkittävä muutos.

Niin ja se toinen kysymys: Mikä on EVA:n tavoite raportillaan? Voisiko kyse olla yhdenlaisesta lobbauksesta? Mikäs sen parempi lähtökohta kuin pelon kylväminen digi-maineemme menettämisestä. Luulenkin, että “elinkeinoelämän etu” vaatii nyt “nopeita toimia”, jotka EVA:n raportti ystävällisesti meille kertoo.

DREAM conference in Odense

Greetings from Odense, Denmark! (photo: Albani brewery’s artistic smokestack)

Olutpanimon piippu Odensessa

Several great keynote speakers – some with more to say, some with a bit less to say.

I had two presentations:

>> Stimulated Recall in Media Education Research

>> The Characteristics of Volition in Media Literacy

The latter had some extra kick from the latest issue of Educational Technology where our article was published.

Kynäslahti, H., Vesterinen, O., Lipponen, L., Vahtivuori-Hänninen, S. & Tella, S. (2008). Towards Volitional Media Literacy through Web 2.0. Educational Technology, 48(5), pp. 3–9.

Educational Technology 48(5)