Vantaan Sanomissa 22.2.2015 ollut juttu toi esille tänä talvena vilkastuneen uutisoinnin lasten ja nuorten mediankäyttöön liittyen. Minua haastateltiin juttuun, ja tutkijakolleganikin oli yhteydessä tähän liittyen. Jatkankin vielä vähän pohdintaa uutisoinnin ja aiheen äärellä.
Otsikossa puhutaan ylihuolehtimisesta. En tiedä, onko suomen kielessä sellaista sanaa, mutta joka tapauksessa korostin toimittajalle, että hienoa, kun lasten ja nuorten mediankäyttö on esillä. Mielestäni siis media tai yleisö ei ole ollut väärässä kiinnostuksessaan lasten ja nuorten mediankäytöstä vaan ainoastaan painotus on ollut vino.
Keskustelimme toimittajan kanssa mediassa tänä keväänä vellomaan lähteneestä “huoli”-uutisoinnista. Jutussa totesin, että tutkimusten mukaan lasten mediankäytössä ei ole tapahtunut niin suuria muutoksia kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Tällä tarkoitin, että nyt juuri ei ole mielestäni tullut merkittävää uutta tutkimustietoa yksiselitteisistä vaaroista/haitoista, joihin huoli usein kytkeytyy. Kyllähän lasten ja nuorten mediankäytössä muutoksia tapahtuu.
“yhä nuoremmat lapset käyttävät internetiä” (Lapset netissä 2013, s. 7)
“Nuorten media-arjessa on tapahtunut muutamassa vuodessa merkittävä käänne. Vielä vuonna 2009 10–29-vuotiaiden nuorten eniten käyttämä media oli televisio. Verkkoympäristöjen ja digitaalisen kulttuurin kehityksen myötä netti on muuttanut pöytäkoneesta taskuun erilaisiin mobiililaitteisiin. Samaan aikaan internetin merkitys on korostunut ja sen parissa vietetty aika ohittanut television parissa vietetyn ajan nuorten mediamaailmassa. Internetissä vietetty aika on lisääntynyt kaikenikäisillä, mutta huomattavinta netinkäytön kasvu on ollut 15–29-vuotiailla.” (Nuorten mediamaailma pähkinänkuoressa 2013, s. 4)
Silti on aikamoinen johtopäätös, että nämä muutokset antaisivat tasapainoiselle ja lasten elämästä aidosti kiinnostuneelle kasvattajalle uutta huolenaihetta. Kun verrataan vielä Suomen tilannetta muihin maihin, huoleen on meillä vähemmän syytä.
“EU Kids Online -tutkimuksessa 25 Euroopan maata jaoteltiin neljään ryhmään sen mukaisesti kuinka usein 9–16-vuotiaat käyttävät nettiä ja miten paljon he kohtaavat riskejä. Maat jaoteltiin luokkiin (1) vähemmän käyttöä, matalammat riskit, (2) vähemmän käyttöä, joitain riskejä, (3) enemmän käyttöä, joitain riskejä ja (4) enemmän käyttöä, korkeammat riskit. Suomi sijoittuu ryhmään kolme – enemmän käyttöä, joitain riskejä – Kyproksen, Alankomaiden, Puolan, Slovenian ja Iso-Britannian kanssa (ks. kuvio 1). Huomionarvoista on, että muut Pohjoismaat ja Viro ovat ryhmässä neljä. Suomalaislasten mediankokemukset poikkeavat siis pohjoismaisesta kokemuksesta, eivätkä vain tässä, vaan monessa muussakin suhteessa, vaikka yhtäläisyyksiäkin löytyy. Esimerkiksi kaikkien 25 maan vertailussa suomalaislapset kokivat netissä julkaisemiensa henkilötietojen väärinkäyttöä kaikkein vähiten kun taas virolaislapset kaikkein eniten.” (Lapset netissä 2013, s. 8)
Tärkeimpänä pointtina yritin tuoda sitä esille, että huoleen pitää pystyä suhtautumaan siten, ettei aleta “vaikeuttamaan mediakasvatusta” vaan pyritään huolista huolimatta pitämään avoin yhteys lapsiin ja nuoriin ja annetaan arvoa heidän kiinnostuksen kohteilleen ja tekemisen ja olemisen tavoilleen.
Lehtijutussa on muuten viisi hyvää pointtia MLL:n nuorisotyön päälliköltä Juusolta:
- Ruutuaika ei ratkaise, vaan se, että lapsi ei ole kokemustensa kanssa yksin, media ei korvaa kasvokkaista kanssakäymistä ja että lapsi liikkuu ja nukkuu riittävästi.
- Digiajan vanhemmuus ei vaadi suurta oppimäärää tietotekniikasta vaan kiinnostusta lasten mediakokemuksia kohtaan.
- Media on lapsille merkittävä oppimisympäristö.
- Digitaalinen kulttuuri muokkaa sosiaalisia suhteita. Hyväksyttäviä käyttäytymisen rajoja neuvotellaan uudestaan.
- Kaupallinen mediakulttuuri tarjoaa usein yksinkertaistettuja malleja sukupuolesta.
Näihin itsekin uskon.
