Tag: Opetus

Työelämäyhteistyön syventäminen

​”Oppimisympäristöt ovat moniulotteisia, vaihtelevia ja rikkaita. Puhutaan oppimisen ekologiasta, jolla viitataan erilaisiin ympäristöihin ja oppijayhteisöihin.” (Krokfors ym. 2015)

Ammattikorkeakoulut ovat edelläkävijöitä työelämälähtöisen korkeakoulupedagogiikan kehittämisessä. Silti keskeisenä kysymyksenä monen AMK:n kehittämistyössä on yhteistyö työelämäkumppanien kanssa.

Erityisen haasteellista on systemaattisemmin yhdistää tutkintotavoitteinen opiskelu työelämäyhteistyöhön ja hanketoimintaan. Hyviä esimerkkejä Diakista on joidenkin koulutusten opinnäytetöiden sijoittuminen vahvasti hankkeisiimme.

Rajojen ylittäminen

Rajat (boundaries) ovat sosiokulttuurista eroista johtuvia epäjatkuvuuksia toiminnassa ja vuorovaikutuksessa (Akkerman & Bakker 2011). Tällä tarkoitetaan erilaisia reunoja tunnustelevaa lähestymistapaa. Alussa olleen sitaatin mukaisesti oppimisen ympäristöjä ja yhteisöjä voidaan tarkastella oppimisen ekologiana.

Korkeakoulujen ja opiskelijoiden työelämäyhteistyö onkin monitasoinen ilmiö, jota voidaan jäsentää rajoja ylittävän lähestymistavan mukaan.

Rajoja ylitetään korkeakoulukontekstissa ainakin työn, vapaa-ajan ja opiskelun kontekstien välillä (Kuvio 1). Tämän lisäksi korkeakoulun sisällä on monia rajojen ylittämisen paikkoja kuten TKI:n ja koulutusten raja.

tasomalli_rajattu_blogiin

Kuvio 1. Rajojen ylittäminen moniammatillisen pedagogisen yhteistyön kontekstissa (muokattu Rajala ym. 2010 pohjalta).

Diakissa osallistavan ja tutkivan kehittämisen viitekehys kuvaa ideaalia, jossa opiskelu, työelämätaho ja korkeakoulu yhdistyvät esimerkiksi hanketyön kautta.

Opiskelijan näkökulmasta hänen korkeakouluun mukanaan tuoma kokemus ja osaaminen otetaan käyttöön. Parhaimmassa tapauksessa opiskelija yhdistää muualla hankkimaansa osaamista ja korkeakoulussa hankittua osaamista yhdistäen nämä työelämän tai asiakastyön kehittämistarpeisiin.

Vastaavasti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan näkökulmasta on kiinnostavaa kytkeä opiskelijoiden osallisuutta eri hankesyklin vaiheisiin: hankehakemusvaiheeseen, toteutukseen, arviointiin ja kehitystyön jalkauttamiseen.

Diakin osallistavan ja tutkivan kehittämisen kuvaukseen voi perehtyä verkkosivuilla ja Osallistavan ja tutkivan kehittämisen oppaan avulla.

Rajojen ylittäminen luo oppimisen potentiaalin. Se mahdollistaa uusien näkökantojen muodostumisen ja ammatillisten käytäntöjen kehittämisen. Tästä on myös runsaasti tutkimustietoa.

Seuraavaksi nostan yhtä opetuksen ja rajojen ylittämisen tutkimusta esille siinä valossa, että korkeakoulut voisivat syventää työelämän kanssa tehtävää yhteistyötä ja hanketoimintaansa suhteessa opetushenkilöstöön.

Silloittamista eri tasoilla

Eri rajoja ylittävää silloittamista voidaan nähdä muillakin kuin instituutiotasolla (Kuvio 2). Rajojen ylittämistä tapahtuu myös vuorovaikutuksen tasolla (interpersonaalinen taso) ja yksilön sisällä (intrapersonaalinen taso).

rajojen_ylittaminen_eri_tasoilla

Kuvio 2. Rajojen ylittämisen eri tasoja (muokattu Akkerman & Bruining 2016 pohjalta Koulu kaikkialla -hankkeeseen).

Koulu kaikkialla -hankkeessa (Helsingin yliopisto, OKM-rahoitus 2011–2015) tutkittiin muun muassa rajoja ylittävän pedagogisen yhteistyön alkuvaihetta. Yhteistyötä kutsuttiin moniammatilliseksi pedagogiseksi yhteistyöksi. Tulkintaa opettajan ja oppilaitoksen ulkopuolisen tahon yhteistyön onnistumisesta tehtiin edellä mainituilla kolmella eri tasolla.

Ensinnäkin, keskeistä onnistuneessa yhteistyössä on eri toimijoiden pedagoginen osaaminen. Niin yhteistyötahon kuin korkeakoulun opetushenkilöstön yhteinen näkemys hyvästä opetuksesta ja oppimisesta korostuu.

Toiseksi, pedagogisen yhteistyön rakentuminen on oppimisprosessi kaikille osapuolille. Siinä opitaan, miten työelämätahon mukaan ottaminen voi uudelleen määritellä myös opettajan ja opiskelijan roolit. Kyse on siis yhteistyön merkityksen ymmärtämisestä ja pedagogisten roolien jäsentämisestä siten, että opiskelijan aktiivinen toimijuus mahdollistetaan ja tuetaan.

Kolmanneksi, institutionaalisella tasolla on tärkeää jaettujen mahdollisuuksien ja yhdistyvien resurssien tunnistaminen. Oppimisen potentiaali viittaa myös kehittämiselle avautuviin resursseihin. Hyvä esimerkki tästä on hanketyön resurssien hyödyntäminen samaan aikaan sekä hankkeen edistämiseen että opetuksen uudenlaiseen toteuttamiseen.

***

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu Diakonia-ammattikorkeakoulun intranetin henkilöstöblogissa. Lisää näistä teemoista pääset lukemaan seuraavista linkeistä.

Krokfors, L., Kangas, M., Kopisto, K., Rikabi-Sukkari, L., Salo, L. & Vesterinen, O. (2015). Yhdessä. Luovasti. Oppien. Opetuksen ja oppimisen muutos 2016. Opettajankoulutuslaitos. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201510223765

Vesterinen, O., Kangas, M., Krokfors, L., Kopisto, K. & Laura Salo, L. (2017). Inter-professional Pedagogical Collaboration between Teachers and their Out-of-school Partners. Educational Studies, 43(2), 231–242. http://www.tandfonline.com/eprint/uwWZ2EzBgxf2hb3TPsVj/full

Lähteet

Akkerman, S. F. & Bakker, A. (2011). Boundary Crossing and Boundary Objects. Review of Educational Research, 81(2), 132–169.

Akkerman, S.F., & Bruining, T. (2016). Multilevel Boundary Crossing in a Professional Development School Partnership. Journal of the Learning Sciences, 25(2), 240–284.

Rajala, A., Hilppö, J., Kumpulainen, K., Tissari, V., Krokfors, L. & Lipponen, L. (2010). Merkkejä tulevaisuuden oppismisympäristöistä. Raportit ja selvitykset 2010:3. Opetushallitus.

Kännykkä käy koulua

Kuva: David Sudgen

Kännykkä on koulussa yleinen näky. Samalla oppilaiden taskuissa kouluun kulkevat kännykät ovat mahdollistaneet negatiivisten ilmiöiden uusia toteutumismuotoja. Niinpä ongelmia on ratkaistu Pellossa (Lapin Kansa 24.5.2013) ja Kiviojan koulussa (Opettaja-lehden 7/2013 Keskustelua-palsta) radikaalein tavoin. Kännyköillä on koulussa kuitenkin monenlaisia vaikutuksia. Vuorenmäen koulun rehtori Esa Kukkasniemi blogissaan korostaa kännyköiden ja oppimisen kytkeytymistä jokaisen tarvitsemiin taitoihin. Dosentti Päivi Hakkarainen taas toivoisi kieltojen sijaan kasvatusta kohti myötätuntoisia ja eettisiä median parissa toimivia nuoria (Lapin Kansa 24.5.2013).

Mitä sitten pitäisi ajatella kännyköiden ja muiden mobiililaitteiden kaikkialle ulottuvasta luonteesta? Onko pedagogiselta kannalta hyötyä ottaa oppilaiden kännykät käyttöön koulussa?

Etäopetuksen teoriasta käsin voidaan miettiä kännykän hyötykäytön kysymystä. Mobiili opiskelu -kirjassa dosentti Heikki Kynäslahti korostaa mobiililaitteiden käytön keskeisiä pedagogista arvoa sisältäviä näkökohtia. Ilman oppilaan mediataidon kehittämisen näkökulmaakin mobiililaitteita on mielekästä käyttää oppimisessa kun

  • mukana kulkevalla laitteella tuetaan tiettyyn maantieteelliseen/fyysiseen sijaintiin kytkeytyvää oppimista tai
  • on luontevaa ottaa talteen tai reflektoida sillä hetkellä käytettävissä olevalla laitteella oppimista joka tapahtuu “lennossa”.

Kun ensimmäisen kohdalla on kyse fyysisen paikan merkittävyydestä, toisessa on taas kyse opiskelulle sopivan ajan tarjoutumisesta. Käytännön tasolla mobiilin tulisi viitata oppimisen liikkuvuuteen, ei mobiililaitteen tyypin tai laadun hehkuttamiseen.

‘Kilauta kaverille’

Näin tehtiin tietovisassa, entä koulussa? Oppimisen tutkimuksessa on toiselta oppijalta avun pyytäminen ja toiselle avun tarjoaminen, mediavälitteisesti tai ei, nähty merkittävänä yhteisöllisen oppimisen toimintatapana. Onkin hyvä kysyä, miksi tyypilliset vapaa-ajalla tapahtuvan oppimisen tavat – kuten asioiden selvittäminen verkosta tai vertaisilta – olisivat lähtökohtaisesti suljettava koulun ulkopuolelle. Uskoakseni moni opettaja Suomessa näkee niin tiedonhaun verkosta kuin vertaisilta oppimisenkin arvokkaana asiana.

Koulun ulkopuolella opitaan paljon myös tekemisen kautta. Tässä tullaankin sitten mediataidon rakentamiseen. Nykyaikaisilla mobiililaitteilla synnytettävät mediaesitykset ovat merkittävä oppimisen konteksti. Opitaan tekemään erilaisia mediaesityksiä mutta opitaan myös aiheista, joita mediaesitykset koskevat. Esimerkiksi lapsi oppii valokuvaamastaan kukasta siinä missä valokuvaamisestakin. Kuvan jakaminen verkossa taas lisää oppimisen sosiaalista ulottuvuutta, jossa oppijan tekemiset kytkeytyvät vertaisiin ja jopa asiantuntijoihin. Tällä on suuri vaikutus oman tekemisen merkityksellisyyden kannalta. Vain opettajalle tuotettava sisältö ei ole yhtä merkityksellistä oppijalle kuin laajemmalle yhteisölle jaettu sisältö.

Kännykästä voi puhua negatiivisenakin ilmiönä, mutta se on nykyään muun tieto- ja viestintätekniikan tavoin yhä useammin myös ajattelumme ja tekojemme jatke. Sen luonnetta pitää pysähtyä miettimään. Se kun ei automaattisesti ole hyvästä tai pahasta. Tästä syystä emme aikuisinakaan olisi kovin myötämielisiä esimerkiksi työnantajan asettamille kännykkäkielloille (HS 25.5.2013). Meidän aikuisten onkin syytä miettiä myös omia kännykkäkäytänteitämme ja pyrkiä tasapainoon niin oman jaksamisemme kuin sosiaalisen tilannetajunkin osalta.

Mielestäni opettajalla tulee säilyä valta kieltää kännykän käyttö tilapäisesti, mutta koulun tasolla annetut täyskiellot, puhumattakaan säädösten rakentamisesta laajemmalle kiellolle, ovat väärä suunta keskustelussa. Sellaiset ratkaisut myös sulkisivat meiltä aikuisilta valtavan oppimisen mahdollisuuden. Oppilaat nimittäin voivat opettaa medioista ja maailmasta yhtä ja toista, jos annamme välillä heille tilaa tuoda esille, mitä he ovat oppineet ja miten he ovat oppineet.

Wikit yliopisto-opiskelussa

Useissa yhteyksissä törmää nykyään wikeihin, blogeihin ja 2.0:iin – enenevässä määrin myös institutionaalisen koulutuksen kontekstissa. Voi alkaa tuntua siltä, ettei saa enää kiinni kaikista uusista jutuista tai että uusien välineiden autuaaksi tekevää voimaa kohtaan iskee epäilys. Tällöin kannattaa rohkeasti kokeilla tarjottuja mahdollisuuksia, sillä monista tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön mahdollisuuksista saa parhaiten kiinni, kun itse kokeilee.

Vuosi sitten aloimme yhdellä mediakasvatuksen kurssilla opiskelijoiden kanssa pohtia, mitä verkon uudet jutut voisivat antaa opiskelulle ja oppimiselle niin yksilön vapaa-ajalla kuin oppilaitoskontekstissakin. Yksi opiskelija tarttui rohkeasti härkää sarvista ja perusti wikin pohtiakseen sen käyttömahdollisuuksia vieraan kulttuurin opiskelussa.

Tänä lukuvuonna sainkin mahdollisuuden ottaa Helsingin yliopistoon suunnitteilla olevan wikin vastaavan kurssin käyttöön. Pienen ihmettelyn jälkeen jo aiemmin orastaneet ajatukset siitä, mikä wikin potentiaali tietynlaiselle opetus-opiskelu-oppimisprosessille voisi olla, näyttää tulevan lihaksi.

Lyhyt käyttökokemus on tiivistetysti tämä:

  • Luon yhden alueen joka keskittyy kurssin sisältöön.
  • Liikkeelle lähdöksi riittää yksi sivu, jossa kerrotaan, mistä kurssissa on kyse.
  • Tällä sivulla olevat kurssialueen käsitteet valitsen linkeiksi, joita ei vielä ole määritelty.
  • Tämän jälkeen opiskelijat ajetaan 15 minuutissa sisään wikeihin, ja laitetaan heidät määrittelemään noita käsitteitä, joihin on linkit pääsivulla.
  • Kurssin aihepiiriin kuuluvien (ja sinne sopivasti kuulumattomien) käsitteiden määrittelyistä alkaa syntyä uusia sivuja.
  • Tässä vaiheessa pyydän opiskelijoita muuttamaan luomiensa sivujen uusia käsitteitä jälleen määriteltäviksi linkeiksi, ja näin verkko laajenee.

Kaksi tärkeää pointtia heräsi välittömästi. Toisin kuin esimerkiksi Wikipediassa, yliopisto-opiskelun kontekstissa käytettävässä wikissä on luontevaa tuoda lähdemerkinnät esiin.

Toiseksi määritelmien kommentointityökalulla voin ohjaajana tai kanssaopiskelijana haastaa olemassa olevan määritelmän ja tuoda toista näkökulmaa esiin. Tavoitteena on saada molempia osapuolia edes jollain tasolla tyydyttävä määritelmä. Nähdäkseni tämä on hyvä mahdollisuus yhteisölliselle ja dialogiselle opiskelulle.

Voi olla, ettei pitäisi aina latistaa verkkokulttuurin tekniikoita ja sosiaalisia ilmiöitä institutionaalisen opetuksen palvelukseen, mutta itse ainakin nautin tässä tapauksessa kovasti asiasta joka nähdäkseni ulottuu niin informaalin oppimisen näkökulmiin, sosiaalisen toiminnan näkökulmiin kuin omaa yliopisto-opetusta inspiroiviin näkökulmiinkin.