Sain kunnian olla mukana Science in Dialogue -tapahtuman Future Learning -paneelissa. Tapahtuma järjestettiin Pekingin yliopistolla 26.11.2014. Teemamme lisäksi Helsingin yliopiston ja Pekingin yliopiston tutkijoita oli mukana Cleaner Air for All ja Rule of Law -teemoilla. Tapahtuma liittyy Pure Finland -sarjaan, joka tähtää Suomen maakuvan vahvistamiseen. Paneelissa puhetta johtivat Jari Multisilta ja Jia Jiyou. Panelisteina minun lisäkseni olivat (vasemmalta) Hannele Niemi, Peter Vesterbacka ja Guo Wenge.
Aivan ensimmäiseksi huomasin puheen tulevaisuuden oppimisesta ja tulevaisuuden koulusta hämärtävän keskustelua koulun kehittämisestä. Toki tulevaisuuteen voi suuntautua, mutta tämä päivä on se, joka merkitsee. Kuten Jari ennen paneelia kiteytti, tulevaisuuden oppiminen rakennetaan tänään. Joka tapauksessa haluan jakaa muutamia ajatuksia tulevaisuuden oppimisen paneelin jäljiltä.
1. Opettaja on oppilaiden oppimisen asiantuntija eri konteksteissa ja eri aikoina. Opettajan roolia on jo pitkään haluttu siirtää sisällön “kaatajasta” oppimisen fasilitoijaksi ja valmentajaksi. Itse nostan esiin opettajan asiantuntijuuden, jota rakennetaan ammatillisen oppimisen verkostoissa. Asiantuntijuuden alueena tulisi mielestäni nähdä juuri oppilaan oppiminen, ei pelkästään koululuokassa vaan moninaisissa tilanteissa.
2. Oppilas tunnistaa omia oppimisen tapojaan ja ymmärtää toisten oppimisen tukemisen arvon. Paneelissa keskustelimme 2000-luvun tietotaidoistakin. Erilaisia 21st century skills -viitekehyksiä hipoen paneeli vei keskustelua kohti ydinkysymystä: Mikä on tärkeintä oppilaalle tulevaisuudessa. Itse nostaisin tärkeimmäksi oppimisen tapojen hahmottamisen ja soveltumisen omaan kulloiseenkin aikaan ja tilaan. Sen lisäksi tärkeää on ymmärtää, että oppiminen ja vuorovaikutus liittyvät kiinteästi yhteen. Sen lähtökohdaksi voi ottaa vaikka juuri toisten auttamisen uusien asioiden oppimisessa.
3. Koulu on paikka, jossa käydään neuvottelua opetussuunnnitelmallisen akateemisen oppimisen, omaehtoisuuden ja yhteisöllisyyden välillä. Koulu Kaikkialla -hankkeessa rajojen ylittyminen formaalin ja informaalin oppimisen välillä on keskeistä. Kun oppilaalle on koulun ulkopuolella mahdollista – pikemminkin todennäköistä – oppia ne asiat, joita tulevaisuuden tekijät tarvitsevat, koulun pitää määrittää paikkaansa yhä uudestaan. Akateemiset tiedot ja taidot saavat kuitenkin mielestäni olla oppimisen keskeinen sisältö. Kunhan oppimisen tavoitteisiin peilataan sekä oppisisältöä että opetusmenetelmää – ei jumituta pelkästään kysymykseen ‘mitä opitaan’ vaan fokusoidaan siihen ‘miten opitaan’ (ja miksi, missä, jne.).
Koulutusviennistä
Kaiken kaikkiaan paneelikeskustelusta jäi maku, jota en osaa oikein kuvailla. Mietin, pitäisikö olla huolissaan siitä, mitä Suomen kasvatustieteelliselle (ja sosiologian, oppimisen tutkimuksen psykologiselle, jne.) osaamisellemme on tapahtumassa. Pelit halutaan voimallisesti kouluihin ympäri maailman. Niinpä olemme luovuttaneet suomalaisen koulutusosaamisen maailmalle viemisen mm. Roviolle. Olen ollut mukana Oppiminen pelissä -kirjaprojektissa, ja artikkelissamme Jarkko Myllärin kanssa sanomamme oli, että pelien itseisarvon sijaan pitäisi keskittyä pelillisen oppimisen mahdollisuuksiin. Siinä ei loppujen lopuksi tarvita yhtään vihaista tai sen paremmin kilttiäkään lintua.
Mutta miksi tutkijat (mukaan lukien itseni) eivät tartu tosissaan dialogiin siitä, mistä suomalaisessa tai missä tahansa muussa koulutusosaamisessa on kyse. No ehkä tämä postaus on alku. Otetaan siis yhdessä haaste vastaan ja tuodaan esille, mitä tutkimusten perusteella oikeasti voimme sanoa suomalaisesta koulutuksesta, koulusta ja oppimisesta. Sen täytyy olla jotain enemmän kuin Fun-oppiminen ja pelit.